Tiedätkö nämä Netflixin salaiset näppäimet? Käytä videopalvelua entistä nopeammin ja tehokkaammin

Selkeät ohjeet: Näin poistat katseluhistoriasi Netflixissä 0:30

Nopeuta ja helpota Netflixin käyttöä pikanäppäimillä, jotka auttavat muun muassa säätämään äänenvoimakkuutta, kelaamaan elokuvia ja vaihtelemaan näytön koon välillä.

Tiedätkö, miten Netflixin katseluhistorian voi poistaa? Katso ohjeet yllä olevalta videolta ja lue ohjeet täältä.

Netflix on yksi suosituimpia videopalveluja niin elokuvien kuin televisiosarjojen katseluun. Vitsailua kuulee usein siitä, että itse katselua pidempään aikaa kuluu palvelun käyttämiseen, esimerkiksi katsottavan elokuvan etsimiseen.

Tähän on kuitenkin olemassa ratkaisuna esimerkiksi Flixable-palvelu, josta kerroimme huhtikuussa.

The Sun -lehti vinkkaa myös uudesta tavasta, jolla Netflixin käyttöä voi helpottaa ja nopeuttaa. Katsellessa ei aina tarvitse etsiä hiirtä käteensä, sillä Netflixissä on useita pikakomentoja – sekä tietokoneelle että mobiilille.

Pikanäppäimet helpottavat varsinkin elokuvien ja ohjelmien kelaamista eteen- ja taaksepäin, äänenvoimakkuuden säätämistä sekä koko näytön valitsemista.

Netflixin hyödyllisimmät pikanäppäimet:

Välilyönti – elokuva lähtee pyörimään tai sen saa tauolle

Enter – sama kuin edellä eli play/pause

F – koko näyttö

Esc – poistu koko näytön tilasta

Vasen nuoli – kelaa taaksepäin 10 sekuntia

Oikea nuoli – kelaa eteenpäin 10 sekuntia

Nuoli ylös – nosta äänenvoimakkuutta

Nuoli alas – laske äänenvoimakkuutta

M – mykistä äänet

Lähteet: Sun, Netflix

Lue myös:

    Uusimmat