THL muutti lasten koronarokotussuosituksia

THL suosittelee koronarokotusta nyt puoli vuotta täyttäneille ja korkeintaan 4-vuotiaille lapsille yksilöllisen harkinnan mukaan. Tämän ikäiset koronan riskiryhmiin kuuluvat lapset voivat hyötyä rokotteesta, THL sanoo tiedotteessaan.

Riskiryhmiin kuuluvat muun muassa lapset, joilla on vakavalle koronalle mahdollisesti altistavia perussairauksia.

Tällaisia ovat esimerkiksi vakavat sydän- ja keuhkosairaudet sekä tietyt neurologiset sairaudet, tiedotteessa todetaan. Myös korkeasti immuunipuutteisilla lapsilla on suurempi riski saada vakava koronatauti.

THL:n mukaan puoli vuotta täyttäneiden ja korkeintaan 4-vuotiaiden lasten koronarokotukset vaativat tartuntatautilain asetusmuutoksen, jotta rokotukset voidaan aloittaa.

Nykyisen tartuntatautilain nojalla annetun valtioneuvoston asetuksen mukaan koronarokotteita voi tarjota Suomessa vain viisi vuotta täyttäneille lapsille.

THL sanoo esittävänsä sosiaali- ja terveysministeriölle, että asetusta muutettaisiin niin, että rokotteita voisi tarjota myös alle 5-vuotiaille lapsille.

THL:n mukaan pienten lasten laajamittaiset koronarokotukset eivät ole kuitenkaan tarpeen.

"Vakavan taudin riski on heillä hyvin pieni"

THL on muuttanut myös 5–11-vuotiaiden lasten rokotussuosituksia. Laitos ei enää suosittele koronarokotusta kaikille 5–11-vuotiaille lapsille vaan ainoastaan tämän ikäisille riskiryhmäläisille.

– Terveille 5–11-vuotiaille lapsille ei enää jatkossa suositella rokotusten tarjoamista, koska heillä vakavan koronataudin riski on hyvin pieni, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek tiedotteessa.

– Tähän vaikuttavat tällä hetkellä kiertävät varianttivirukset ja aiempien koronavirustartuntojen sekä jo saatujen rokoteannosten tuoma suoja.

THL:n mukaan laitos ei suosittele rokottamaan ryhmiä, joiden rokottamiselle ei ole lääketieteellistä perustetta rokotteen hyötyjä ja haittoja vertailtaessa.

Koronarokotteita ei myöskään suositella ryhmille, joiden saama hyöty rokotteesta on vähäinen tai epävarma.

12–17-vuotiaiden lasten ja nuorten rokotussuositukset pysyvät ennallaan. THL suosittelee tämän ikäisille riskiryhmäläisille kolmea koronarokoteannosta. Muille 12–17-vuotiaille laitos suosittelee kahta annosta.

Lue myös:

    Uusimmat