Thaimaan Pabuk-myrsky säästi turistisaaret suurimmalta raivoltaan – "Aurinkokin alkaa paistaa"

Hirmumyrsky Pabuk iski perjantaina Thaimaahan 0:22

Eteläistä Thaimaata piiskannut trooppinen myrsky Pabuk on aiheuttanut tulvia ja katkonut sähköjä laajoilta alueilta. Turistisaaret Koh Samui, Koh Phangan ja Koh Tao vaikuttavat kuitenkin säästyneen myrskyn pahimmalta raivolta.

Viranomaisten mukaan myrsky aiheutti saarilla vain vähäisiä vahinkoja.

– Myrsky ei vaatinut uhreja, aurinkokin alkaa paistaa. Olen varma, että osa turisteista pääsee lähtemään tänään, kun lautat ja lennot alkavat taas kulkea, paikallinen viranomainen Kittipop Roddon kertoi Koh Samuilta.

Myrskyn alettua lautta- ja lentoyhteydet lomasaarille katkaistiin.

30 000 ihmistä nukkui hätämajoituksessa

Pabuk on jo laantunut trooppiseksi matalapaineeksi edetessään Andamaanienmerelle. Sen aiheuttamat vahingot Etelä-Thaimaassa vaikuttavat ylipäänsä jääneen pelättyä pienemmiksi.

Pabuk on vaatinut ainakin kaksi kuolonuhria. Yksi ihminen kuoli, kun puu kaatui hänen talonsa päälle. Toinen kuolonuhri on kalastaja, jonka vene kaatui myrskyssä. Toinen veneessä ollut ihminen on kateissa.

Pahimmillaan noin 200 000 ihmistä oli ilman sähköä. Noin 30 000 ihmistä vietti yönsä tilapäismajoituksessa.

Pabuk oli ensimmäinen trooppinen myrsky Thaimaan turistisesongin aikana 30 vuoteen. 

Lue myös:

    Uusimmat