Texasia liottava Harvey rikkoi taas sade-ennätyksen – tulvahuippu arvioiden mukaan vielä saavuttamatta

Yhdysvaltain Texasissa jättitulvat aiheuttaneen Harvey-myrskyn sademäärä on kohonnut uuteen ennätykseen, uutisoi yhdysvaltalaismedia.

Mikään toinen trooppinen myrsky ei ole tuonut Manner-Yhdysvaltoihin yhtä paljon sadetta. Sateisimmalla alueella Cedar Bayoussa Harrisin piirikunnassa on satanut 51,88 tuumaa eli reilu 131 senttimetriä.

Määrä on enää 0,12 tuuman päässä Yhdysvaltain ennätyssateista, jotka koettiin Havaijilla hurrikaani Hikin riehuessa vuonna 1950.

Harrisin piirikunnasta tulvavesien alla on arviolta jopa 20–30 prosenttia, eli ainakin yli 900 neliökilometriä.

Texasin historiallisen pahoissa tulvissa ainakin yhdeksän pelätään kuolleen. Kuolleiden joukossa on muun muassa houstonilainen 34-vuotias poliisi, joka kuoli poliisiautoon lähtiessään työvuorostaan maanantaiyönä.

Tulvien takia noin 30 000 ihmisen arvellaan tarvitsevan lisäksi majapaikkaa. Tulvahuiput nähdään kuitenkin luultavasti vasta keskiviikkona ja torstaina paikallista aikaa.

Lue myös:

    Uusimmat