Teuvo Hakkarainen ilmoitti lähtevänsä ehdolle kesän eurovaaleissa – puoluesihteeri kiistää asian jyrkästi

Hakkarainen sanoi ilmoittaneensa ehdokkuudestaan, koska häntä on "suorastaan vaadittu" ehdolle.

Perussuomalaisten mepin Teuvo Hakkaraisen ehdokkuudesta kesän europarlamenttivaaleissa liikkuu ristiriitaisia tietoja.

Hakkarainen itse kertoi sunnuntaina sanomalehti Keskisuomalaisen haastattelussa tavoittelevansa vaaleissa jatkokautta Brysselissä. Maanantaina Hakkarainen julkaisi asiasta vielä erillisen lehdistötiedotteen.

– Minua on paljon pyydetty ja suorastaan vaadittu lähtemään ehdolle. Koska kenttäväki odottaa vastaustani, tein viime viikonloppuna päätöksen vaaleihin osallistumisesta, Hakkarainen sanoo tiedotteessa.

Puoluesihteeri: Hakkaraista ei nimetty, eikä tulla nimeämään ehdokkaaksi

Perussuomalaisten puoluesihteeri Harri Vuorenpää kuitenkin kiistää Hakkaraisen ehdokkuuden jyrkästi. Vuorenpää sanoi STT:lle maanantaina, että Hakkaraista ei ole nimetty eikä tulla nimeämään perussuomalaisten ehdokkaaksi. Vuorenpään näkemyksestä uutisoi aiemmin Ilta-Sanomat.

Hän ei osaa sanoa, mistä Hakkaraisen väärinkäsitys on johtunut.

– Teuvo Hakkaraisen toiminnasta kannattaa kysyä häneltä. Hän on ollut tietoinen siitä, että hän ei tule olemaan ehdokkaana, Vuorenpää muotoili STT:lle.

– Puoluehallitus nimeää ehdokkaat, mutta en lähde avaamaan päätöksentekoprosessejamme tämän enempää. Sen voin todeta faktana, että hän (Hakkarainen) ei tule olemaan meillä ehdolla.

"Ajattelin, että tämä on joku hupisoitto"

Hakkarainen on asiasta toista mieltä. Hän sanoi maanantaina STT:lle saaneensa tiedon ehdokkuutensa vesittymisestä "yhdestä puhelusta", jossa soittaja esittäytyi puoluesihteeri Vuorenpääksi. Hakkaraisen mukaan hän ei kuitenkaan voi olla varma, oliko kyseessä oikeasti puoluesihteeri vai ei.

– Mitään muuta tietoa kuin tämä yksi puhelu asiasta ei ole minulle tullut. Siinä sanottiin vain, että "sinä et voi lähteä puolueen ehdokkaaksi EU-vaaleihin". Ajattelin, että tämä on joku hupisoitto, Hakkarainen kertoi.

Hänen mukaansa asiasta pitäisi antaa tieto kirjallisesti syineen kaikkineen.

– Jos tällainen päätös on tehty, siitä pitää laittaa minulle kirjallisena tieto, josta käy ilmi, mikä on syy ja millä perusteella, Hakkarainen sanoi.

– Sillä tavallahan se tapahtuu eikä jonkun puhelinsoiton perusteella. Minä en sellaisesta välitä mitään.

Vuorenpää vahvistaa kertoneensa Hakkaraiselle puhelimitse, että tämä ei tule olemaan ehdolla kesällä. Hän ei suostunut kommentoimaan STT:lle puhelun sisältöä tarkemmin eikä myöskään sitä, onko puolue lähettämässä Hakkaraiselle asiasta vielä esimerkiksi kirjallista tiedoksiantoa.

Tuore europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen kertoo tuoreet kuulumisensa:"Puolueessa on leppoinen tila" 4:39
Tuore europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen kertoi vuonna 2019 kuulumisensa: "Puolueessa on leppoinen tila"

Lue myös:

    Uusimmat