Teollisuushallin katto romahti Loimaalla – yksi loukkaantui vakavasti, toinen selvisi säikähdyksellä

Loimaalla osa Loimaan Kiven teollisuushallin katosta on romahtanut.

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen mukaan sortuman alle jäi kaksi ihmistä, joista toinen selvisi säikähdyksellä ja toinen loukkaantui vakavasti. Loukkaantunut vietiin kiireellisesti jatkohoitoon Turkuun.

– Paikalle saapuneet ihmiset olivat saaneet loukkaantuneen henkilön irrotettua ennen kuin palokunta ajoi pihaan, ja toinen henkilö oli itse selvittänyt itsensä ulos, päivystävä palomestari Markus Majuri kertoo.

Majurin tietojen mukaan kaksikon lisäksi muita ihmisiä ei ollut vaarassa. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi varmistaa, että ihmisiä ei jäänyt kateisiin, ja eristää kiinteistö, ettei kukaan mene tietämättään vaara-alueelle.

Romahduksen syytä ei tiedetä, mutta Majurin mukaan vuodenaika on sellainen, että lumikuorma katoilla on hyvin painava. Lumen mahdollista osuutta turmaan selvitetään.

– Nyt poliisi dokumentoi paikkaa, ja tästä eteenpäin tapausta tutkii aikanaan rakennusvalvonta, Majuri sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat