Iso nosturin puomi rysähti kerrostalon päälle Vantaalla – silminnäkijä kertoo dramaattisesta hetkestä: Aluksi kuulosti kuin joku pudottelisi jotain maahan

5:25
MTV Uutiset Live raportoi nosturiturmapaikalta - haastattelussa silminnäkijä

Suuri rakennusnosturin puomi kaatui rakenteilla olevan kerrostalon päälle Vantaan Tikkurilassa maanantaiaamuna. 

Nosturin kuljettaja saatiin pelastettua nosturin hytistä eikä hän loukkaantunut. Tiettävästi kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Jonna Ballard kertoo pysäköineensä autonsa kadun toiselle puolelle ja nähneensä nosturin kaatuvan.

– Aluksi kuului sellaista pauketta ja ajattelin sen johtuvan putoavista betonielementeistä. Tai että joku tiputtaa jotain maahan. Sitten näin, että sieltä tulee alas koko nosturi.

Ballard näki myös nosturin vieressä työmaakoppeja, mutta paikalla olleet työmiehet saatiin hänen mukaansa pelastettua palolaitoksen toimesta.

Toinen paikalla ollut silminnäkijä kertoi MTV Uutisille myös onnettomuuspaikalla sattuneesta yliajosta, mutta sellaista ei poliisin omien selvitysten perusteella ole tapahtunut. Poliisi pitää mahdollisena, että jalankulkija on kaatunut mahdollisesti väistäessään autoa, mutta varsinaista törmäystä ei tapahtunut.

Poliisi tutkii puomin putoamisen syytä.


​​​​​​​

Juttu päivittyy.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja