Tennistähden kuppi totaalisesti nurin: sinkosi mailansa voimalla kohti pallopoikaa

Nick Kyrgios ja Rafael Nadal tarjosivat yleisölle huiman näytelmän Indian Wellsin Masters-turnauksen puolivälierissä. Nadal oli lopulta parempi eräluvuin 7–6(0), 5–7, 6–4, mikä kävi Kyrgiosin hermoille.

Australialaispelaaja kävi kuumana jo lähes kolmituntiseksi venyneen ottelun aikana. Kyrgios paiskoi mailaansa ja otti moneen kertaan sanallisesti yhteen yleisön ja ottelun tuomarin kanssa.

Ottelun jälkeen Kyrgios kuitenkin kiitteli ottelun tunnelmaa upeaksi, mutta vaati yleisöltä käytöstapoja.

– Haluan ihmisten ymmärtävän, että he ovat katsojia. He ovat ovat ostaneet lipun nähdäkseen meidän pelaavan. Mutta älkää ainakaan huutako ennen syöttöä, Kyrgios sanoi.

Yleisön käytös nousi puheenaiheeksi Indian Welssissä jo aiemmin, kun entinen maailmanlistan ykkönen Naomi Osaka puhkesi kyyneliin yleisön pilkattua häntä.

Kyrgiosin mukaan yleisön käytös on mennyt huonompaan suuntaan, vaikkei hänen kohdallaan ollut kyse samanlaisesta tilanteesta kuin Osakalla.

– Mielestäni se on sukupolvikysymys. Kaikki kuvittelevat, että heidän mielipiteensä on oikea.

Kyrgios ruoti yleisön käytöstä laajemminkin.

– Kun olet katsomassa ammattilaistennistä, sinun pitäisi olla hiljaa. Älä tule kertomaan minulle, miten pelata. Katsojat eivät voittaisi pistettäkään Rafa Nadalia vastaan. Istu alas ja katso tennistä, Kyrgios opasti.

– Katsojat kuvittelevat, että heillä on oikeus huutaa pelaajille, kuten he tekivät Osakalle. Se vaikuttaa meihin, olemme ihmisiä. En ole täydellinen, mutta niin ei voi tehdä toiselle ihmiselle.

Ottelun päätyttyä Nadalin voittoon Kyrgiosilta nähtiin vielä yksi tempaus, joka olisi voinut päättyä huonosti. Käteltyään Nadalin australialainen sinkosi raivoissaan mailansa kovalla voimalla kentän pintaan, mistä se kimposi kohti kentän päädyssä ollutta pallopoikaa. Pallopoika ehti hädintuskin pois mailan edestä.

Voit katsoa tilanteen alla olevalta videolta tai tästä linkistä.

Teko oli selvästi vahinko, eikä Kyrgios heti huomannut, mihin hänen mailansa oli lentänyt. Myöhemmin hän pahoitteli tekoaan.

– Haluan pyytää anteeksi tuolta pallopojalta, Kyrgios kirjoitti Instagramissa.

– Se oli täydellinen vahinko, olin turhautunut ottelun päätyttyä.

Kyrgios kyseli tietoja pallopojasta, voidakseen lähettää hänelle mailansa lohdutuksena.

– Mailani otti hullun pompun, eikä se ollut tarkoitukseni.

Tarina päättyi onnellisesti, kun Kyrgios sai yhteyden pallopoikaan, joka hyväksyi australialaisen anteeksipyynnön. Kaksikko sopi tapaavansa seuraavana päivänä.

Lue myös:

    Uusimmat