Teinitytöt ryöstivät nuorempia tyttöjä Espoossa – uhkasivat jokeen heittämisellä ja potkimisella
Kolme nuorta naista tuomittiin torstaina tapauksesta, jossa kaksi tytöistä oli yrittänyt ryöstää neljä pienempää tyttöä. Kolmas, tekohetkellä täysi-ikäinen oli syyllistynyt laittomaan uhkaukseen.
Tapahtumat saivat alkunsa viime huhtikuussa Espoon Leppävaarassa joen rannassa, kun yksi pienemmistä tytöistä oli nauranut jollekin asialle. Tämän seurauksena isommat tytöt olivat tulleet nuorempien tyttöjen luokse luullen, että tyttö oli nauranut heille.
Pienemmät tytöt olivat tapahtuma-aikaan 14-vuotiaita. Vanhemmat tytöt olivat 16-, 17- ja 18-vuotiaita.
Etsivät rahaa kännykän kuorienkin alta
Tilanne oli pian kärjistynyt niin, että isommat tytöt olivat solvanneet nuorempia ja uhanneet heittää nämä veteen.
Tämän jälkeen tyttöjen laukkuja, taskuja ja bussikortteja oli tutkittu sen selvittämiseksi, onko niissä rahaa.
Jopa tyttöjen matkakorttien saldo selvitettiin tähän tarkoitetulla kännykkäsovelluksella. Rahaa etsittiin myös puhelimien kuorten alta.
Pienempiä tyttöjä uhattiin myös päähän potkimisella. Tilanne kesti jotain kymmeniä minuutteja, joiden aikana pienemmät tytöt olivat olleet kertomansa mukaan mahdollisimman hiljaa saadakseen tilanteen loppumaan.
– Tilanteen vakavuutta osoittaa se, että [yksi pikkutytöistä] on lopussa välttyäkseen tulemasta heitetyksi vieressä olevaan jokeen polvistunut [vanhempien tyttöjen] eteen kun jompikumpi heistä on näin käskenyt.
Ryöstö jäi yritykseksi
Mitään omaisutta ei lopulta kuitenkaan anastettu. Tyttöjen bussikorteilla oli vain muutamia euroja ja käteisenä vain jotain senttejä, sillä yksi tytöistä onnistui piilottamaan lompakkonsa. Oikeus katsoi, että teko oli jäänyt yritykseksi, koska vietäväksi kelpaavaa omaisuutta ei oltu löydetty.
– Se, että kaikkea anastettavaksi kelpaavaa omaisuutta ei ole anastettu ei osoita, että kysymys ei olisi ryöstön yrityksestä tai että yrityksestä olisi luovuttu, tuomiossa sanotaan.
Yhdellä tytöllä ikäisekseen raskas rikostausta
Kaksi tekohetkellä alaikäistä tyttö tuomittiin ryöstöstä. 18-vuotiaan joukkion jäsenen ei katsottu osallistuneen ryöstöyritykseen, mutta tämä tuomittiin laittomasta uhkauksesta sakkoihin, sillä tämä oli teon jälkeen todennut, että yksi tytöistä voitaisiin heittää jokeen.
17-vuotias tyttö on aiemmin tuomittu jo kahdesta ryöstöstä, kolmesta pahoinpitelystä ja kahdesta laittomasta uhkauksesta ehdollisiin vankeusrangaistuksiin ja nuorisorangaistukseen. Vaikka oikeus katsoi olevan painava syy tuomita tämä ehdottomaan vankeusrangaistukseen, päätettiin rangaistus muuttaa 90 tunniksi yhdyskuntapalvelua.
Myös 16-vuotiaalla oli aiempi rikostuomio, mutta hän oli saanut sen vasta nyt tehdyn rikoksen jälkeen. Hänet tuomittiin neljän kuukauden nuorisorangaistukseen.
Lisäksi tekijät tuomittiin maksamaan uhreille kärsimyskorvauksia.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää