Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kaksi aikuista sakkoihin 14-vuotiaiden nuorten pahoinpitelystä toukokuussa 2015. Oikeus antoi päätöksen toissaviikolla.
Tapahtumat Kivikon nuorisotalolla saivat alkunsa siitä, että 14-vuotias poika oli tullut kotiin alla päin ja kertonut tyttöjen pahoinpidelleen häntä.
Perheen 42-vuotias äiti ja 42-vuotias isäpuoli olivat ottaneet pojan mukaan ja lähteneet autolla paikalle. Poika oli tunnistanut yhden niin ikään 14-vuotiaista pahoinpitelijöistä kadulla.
Eri osapuolten kertomukset tapahtumista olivat ristiriitaisia. Oikeus piti luotettavimpana ulkopuolisen todistajan kertomusta.
Sen mukaan nainen oli pompannut autosta ja alkanut huutaa.
– Tilanne oli aika pian mennyt tönimiseksi sekä vaatteista ja hiuksista repimiseksi, oikeus kirjasi todistajan kertoneet. Todistaja mainitsi myös uhkailuista.
"Nainen istui tytön päälle"
– Tyttö oli kaadettu maahan tai hiuksista oli otettu kiinni ja tyttö oli kaatunut, minkä jälkeen nainen oli mennyt istumaan tytön päälle, todistaja kertoi. Nainen oli jatkanut huutamista ja lyönyt avokämmenellä.
Todistaja muisti naisen huutaneen: ”Jos vielä kajoat lapseeni niin hakkaan vielä pahemmin."
