Teinit myöntävät sytyttäneensä koulun tuleen Espoossa – muut palot yhtä tutkinnassa
Kaksi poliisin kiinniottamaa 15-vuotiasta on myöntänyt sytyttäneensä Espoonlahdessa Laurinlahden koulun perjantaisen tulipalon, kertoo tutkinnanjohtaja Klaus Geiger MTV Uutisille.
Poliisi selvittää yhä muita Espoon seudulla tapahtuneita tulipaloja ja niiden sytyttäjiä. Esimerkiksi viime torstaina syttyi VPK:n vanha rakennus Tuomarilassa. Keskiviikkona paloi vanha omakotitalo Jokitörmässä ja sitä edeltävänä tiistaina omakotitalon viereinen rakennus.
Espoossa syttyi lisäksi alkuvuonna useampia pienempiä paloja.
– Palot ovat alkuvuonna olleet roskispaloja tai rakennusjätteiden polttamista, joita on mahdollisesti lähdetty kopioimaan, Geiger toteaa.
Poliisi on aiemmin kommentoinut, että se epäilee alueen tulipalojen takana olevan useampi kuin yksi ryhmä. Tutkinnanjohtaja on pitänyt mahdollisena, että nuoret kopioivat toistensa tekoja tai jopa yllyttävät toisiaan jonkinlaisessa haasteessa. Poliisi on saanut useita vinkkejä videoista, jotka liittyvät tulipaloihin.
Tahallaan sytytetyiksi epäillyissä paloissa ei toistaiseksi ole tullut henkilövahinkoja, mutta poliisi on varoittanut, että hylätyissäkin kiinteistöissä voi majailla ihmisiä. Tuhopoltossa he voivat olla hengenvaarassa.
Video: Tulimeri tuhosi Tuomarilan täysin ikonisen rakennuksen Espoossa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää