Teini-ikäisenä omilleen ja ulkomaille ummikkona – näin Maajussit repäisevät!

Maajussille morsian 2014
MTV
Julkaistu 30.03.2015 13:58

Oona Ståhlström

oona.stahlstrom@mtv.fi

Maajussille morsian -ohjelman pari viikkoa sitten alkaneen uuden kauden maajussit ovat liikkuvaista porukkaa, ja monet heistä pitävätkin hurjista harrastukista tai matkustamisesta.

Maajussille morsian -ohjelman rakkautta etsivät Vesa, Kimmo, Laura, Tommi, Mikko, Katja, Juhani ja Heidi ovat kaikkien aikojen nuorimmat maajussit. Sen huomaa myös heidän harrastuksistaan, jotka monet liittyvät matkustamiseen ja urheiluun.

Kun maajusseilta kysyttiin, mikä on repäisevintä, mitä he ovat elämässään tehneet, liittyivät myös monet vastauksista näihin harrastuksiin.

Tommi on aiemmin kertonut, että hän lähtee mielellään reissuun aina kun vain mahdollista. Hän kokeekin, että viiden kuukauden harjoittelu Ruotsissa on hänen elämänsä repäisevin teko.

– Minä lähdin kolmeksi kuukaudeksi yksin Kreikkaan, vaikka en oikein osannut edes englantia, Heidi muistelee irtiottoaan.

Vaikka Juhani harrastaa rohkeutta vaativaa seikkailu-urheilua, kokee hän silti osallistumisen Maajussille morsian -ohjelmaan olevan hänen rohkein tekonsa. Samoin pohtivat Vesa ja Kimmo.

Katja taas muistelee hurjaa työsuoritustaan. 

– Laskeuduin 100 metriä korkeasta viljasiilosta alas valjaiden varassa, Katja kertoo jännittävästä tilanteesta. 

Laura ja Mikko kokevat, että heidän repäisevimmät päätöksensä liittyvät oman alan valintaan.

– Muutin 16-vuotiaana pois kotoa opiskeluiden vuoksi, Laura kertoo.

– Minulle repäisevintä on ollut ensimmäisten urakointisopimusten teko ja sitä kautta firman perustaminen, Mikko sanoo.

Maajussille morsian torstaisin MTV3-kanavalla torstaisin klo 20.05.