Teini heitti pikkupojan taidemuseon yläkerroksista Lontoossa – kertoi aikeistaan ennen tekoa: "Voin työntää jonkun alas niin korkealta, että voin olla varma hänen kuolemastaan"

Pikkupojan heittämisestä alas museon yläkerroksista syytetty brittiteini kertoi aikeistaan ennakolta, mutta asiaan ei puututtu, kertoivat BBC ja Daily Mail perjantaina.

18-vuotiaan epäillään heittäneen elokuussa kuusivuotiaan ranskalaispojan alas Lontoon Tate-taidemuseon 10. kerroksen katselutasanteelta.

Tiettävästi autismia sairastava 18-vuotias poika oli toistuvasti kertonut hoitokeskusteluissa, että aikoo tappaa jonkun.

– Kyseessä pitää olla korkea paikka, jonne voin mennä käymään. Voin sitten työntää jonkun alas niin korkealta, että voin olla varma hänen kuolemastaan, pojan kerrottiin sanoneen.

Teiniä hoitaneet kiistivät kuulleensa pojan puhuneen murha-aikeista.

Kuusivuotias poika putosi viidennen kerroksen kattotasolle. Hän selvisi hengissä, mutta sai erittäin pahat vammat, joista ei ole vieläkään toipunut.

18-vuotias on vangittuna odottamassa tuomiotaan, jonka on määrä tulla myöhemmin tässä kuussa.

Lue myös:

    Uusimmat