Teemu Suninen taisteli vahvasti – "Palkintosija edelleen tavoitteena"

Kalle Rovanperä kärsi rengasrikoista ja keskeytti 1:49
Perjantain aamupäivän kooste: Rovanperä keskeytti

Turkin MM-ralli alkoi perjantaina odotetun haasteellisesti, kun olosuhteet muuttuivat iltapäivästä sateisiksi. Teemu Suninen suoriutui päivästä mallikkaasti ja pitää neljättä sijaa ennen lauantain erikoiskokeita.

Ford-kuljettaja osoitti, ettei rajuja olosuhteita tarvitse pelätä. Tiukka keskittyminen ja tarkat nuotit siivittivät Sunista niin, että keskipäivän huoltotauolla sijoitus oli hienosti viides.

- Hyvin on mennyt. Jos vauhtia nostaa, on rengasrikon vaara yhä suurempi. Tässä rallissa pärjää parhaiten, kun vain malttaa ajaa puhtaasti. Pomot tietysti toivovat hyviä erikoiskoeaikoja, ja kyllä meillä palkintokorokesijoitus on edelleen tavoitteena. Toivotaan, että meillä on onni matkassa.

Sateessa tilanne kuitenkin muuttui. Kovat renkaat toimivat aamupäivän lenkillä mainiosti, mutta iltapäivällä, kosteassa kelissä valinta kostautui.

Sijoitus kohtentui iltapäivästä jo neljänneksi, mutta tappiota kärkeen tuli rutkasti.

- Se oli huono aika. Alkoi sataa ja meillä oli renkaat kuluneet jo lähes slikseiksi. Sijoituksesta olen iloinen. Auto on toiminut hyvin, mutta siinä on nyt mekaanikoille paljon tehtävää heidän paikatessaan autoon tulleita reikiä. Tämä oli hyvä päivä meille, myhäili Suninen.

Eroa rallia johtavaan Esapekka Lappiin on kertynyt seitsemän ajetun erikoiskokeen jälkeen 44,4 sekuntia.  

Lue myös:

    Uusimmat