Teemu Pukilla on edessä roima palkanalennus – seura saneli merkittävän ehdon suomalaistähden sopimukseen viime kesänä: "Asia, josta emme neuvotelleet"

Valioliigasta kuluvan kauden päätteeksi takaisin Englannin toiselle sarjatasolle Mestaruussarjaan putoava Norwich City on käynnistämässä jo uutta projektia.

Paikallismedia Eastern Daily Pressille haastattelun antanut Norwich Cityn urheilujohtaja Stuart Webber myöntää, että kaikki joukkueen pelaajat eivät ole mukana enää ensi kaudella.

– Muutoksia on luvassa. Kolmen vuoden jälkeen on luultavasti luonnollistakin virkistää vähän tilannetta. Missä tahansa pelaisimmekin, Webber totesi.

Norwichin miehistön nuoriso-osaston pelaajista laitapakki Max Aarons, toppari Ben Godfrey, laituri Emi Buendia ja pelintekijä Todd Cantwell ovat ainakin lehtien mukaan herättäneet muiden valioliigaseurojen kiinnostuksen.

Webberin mukaan edellä mainituista pelaajista ei ole kuitenkaan saapunut tarjouksia ainakaan vielä. Hänen mukaansa pelaajia ei päästetä lähtemään alehintaan.

– Jos on vuotta aiemmin kirjoittanut sopimuksen, ei voi vain purjehtia auringonlaskuun.

Mitä tekee Teemu Pukki?

Suomalaishyökkääjä Teemu Pukin tilanne Norwichissa on mielenkiintoinen. Seuran parhaalle maalintekijälle on oletettavasti ottajia myös Valioliigassa ensi kaudella, mutta kuinka moni on valmis maksamaan siirtokorvauksen 30-vuotiaasta suomalaisesta?

Pukin agentti Teemu Turunen viestitti aiemmin tällä viikolla MTV Urheilulle, ettei hän kommentoi pelaajansa tilannetta tällä hetkellä millään tavalla.

Jos Pukki pysyy Norwichissa, hänellä on edessään tuntuva palkanalennus ensi kaudella. Stuart Webberin mukaan kaikkiin seuran pelaajasopimuksiin kirjattiin viime kesänä pykälä, jonka mukaan palkat putoavat sarjatason kanssa.

– Se oli yksi asia, josta emme neuvotelleet niissä sopimuksissa viime kesänä, Webber kertoi Eastern Daily Presille.

Edellisen valioliigaputoamisen virheistä on opittu.

– Se melkein tappoi tämän seuran viime kerralla ja oli se syy, miksi jouduimme myymään huippuluokan lahjakkuuksia vain pysyäksemme pinnalla. Meillä oli pelaajia, joiden palkka oli yli 40 000 puntaa viikossa Mestaruussarjassa, mikä on täysin kestämätöntä tässä seurassa.

Pukki teki kolmivuotisen jatkosopimuksen viime kesänä sen jälkeen, kun seura oli varmistanut nousun Valioliigaan ja hänet oli valittu Mestaruussarjan vuoden parhaaksi pelaajaksi.

"Olemme lähellä kolmea tai neljää hankintaa"

Webberin mukaan Norwich Cityllä on tänä kesänä paukkuja tehdä pelaajahankintoja – toisin kuin viime kesänä.

Joukkueen pelaajanippu ei kuluneella kaudella kestänyt oikeastaan miltään osin Valioliigan kovia vaatimuksia.

– Lähdimme soitellen sotaan. Meidän on nyt pidettävä huolta, että jos pääsemme sinne takaisin, olemme täysin aseistettuja, Webber kuvaili.

– Minkä tahansa pelaajan me hankimmekin, hänen on pystyttävä olemaan apuna tavoitteessamme nousta takaisin Valioliigaan.

Huhut uusista hankinnoista ovat alkaneet jo kiertää. Muun muassa romanialaisen Dennis Manin saapumisesta on jo uutisoitu. Webber on lehtitietojen mukaan käynyt jo tapaamassa Steaua Bukarestin edustajia.

Asia vuodettiin julkiseksi ilmeisesti tahallisesti Romaniassa.

– Olen todella pettynyt, että tuo tieto on tullut julki. En usko sillä tavalla asioiden hoitamiseen, enkä anna hänelle tyydytystä sanomalla mitään, jota he voivat hyödyntää, Webber kommentoi.

– Olemme lähellä kolmea tai neljää hankintaa, ja kunhan pöly laskeutuu tämän kauden osalta, voimme pian näyttää työmme jäljen.

Norwich City kohtaa lauantaina Burnleyn kotonaan kauden toiseksi viimeisessä ottelussaan.

Lue myös:

    Uusimmat