Tee oma marimekkosi – ihanat ideat ohjekirjaksi

– Mitä jos olis sellainen kirja, jossa Marimekon suunnittelijat sais tehdä ihan mitä huvittaa, ja niihin ideoihin olis ohjeet? Kakki vois tehdä ne jutut sitten ihan itse, höpötetään Surrur-kirjan alkupuheessa.

Mari Savion ja Kati Rapian ideasta syntyi kirja, jossa Marimekon suunnittelijat Maija Louekari, Erja Hirvi ja Aino-Maija Metsola käyttävät Marimekon kankaita luovalla ja inspiroivalla tavalla.

Seitsemän suunnittelijan ohjeilla syntyy muun muassa hauska teltta, suloisia käsinukkeja, värikkäitä käyttövaatteita ja kodin somisteita.

Marimekko-kori

Ohjeet kirjasta Surrur – tee oma marimekkosi, idean kehittäjänä Sami Ruotsalainen.

Kankaasta tulee tuhdin tukikankaan avulla kuin tuohta. Korinpunojat ovat nykyään harvassa, mutta tällä uudella tekniikalla näyttää vanhanajan klapikoppakin tuoreelta. Pujottelu on viihdyttävää puhdepuuhaa, kunhan ensin pääsee touhusta jyvälle. Viisas korimaakari aloittaa tekemällä ensin maistiaisiksi paperista minikopan.

1. Silitä tukevan kakspuolisen tukikankaan kummallekin puolelle kangas.
2. Leikkaa kankaasta pitkiä, noin 4 senttimetriä leveitä suikaleita.
3. Pujottele suikaleista sopivan kokoinen pohjaristikko.
4. Seuraavaksi nostetaan seinät pystyyn. Pujota yhdelle sivulle pitkä seinäsuikale ja työnnä se ihan kiinni pohjaristikkoon.
5. Jatka pujottamalla samaa suikaletta seuraavaa sivua pitkin. Kiristä kulma niin, että ristikkosuikaleet nousevat pystyyn.
6. Pujota suikale koko korin ympäri.
7. Päättele ensimmäinen seinäkerros pujattamalla sukaletta pätkän maktaa edellisen kerroksen päälle. Taita suikaleen pää korin sisäpuolella tulosuuntaan ja sujauta edellisen punoksen alle.
8. Ota toinen pitkä seinäsuikale ja pujottele seuraava seinähirsi samaan tyyliin.
9. Jatka, kunnes korisi on sopivan korkuinen. Jätä ristikkosuikaleiden päihin kuitenkin noin 10 cm varaa päättelyä varten.
10. Kun olet tehnyt viimeisen seinäkerroksen, taita ristikkosuikaleiden päät korin sisäpuolelle ja pujota niitä takaisin alaspäin muutaman kerroksen verran. Ylimmäisen kerrokseen voi pujottaa tueksi toisenkin suikaleen.
Vinkki: Jos ensimmäinen kerros tuottaa tuskaa, nuppineulaa seinämät valmiiksi pystyasentoon tai harsi muutamalla pautikillä kulmat teräviksi ennen pujottelua. Kyllä se siitä...

Kuvat: WSOY/ Kati Rapia

Hannele Järvelä/ MTV3

Lue myös:

    Uusimmat