Eva Longoria kertoo kipeistä kokemuksistaan hittisarjan kuvauksissa.
Täydelliset naiset -tähti Eva Longoria paljastaa joutuneensa kiusatuksi sarjan kuvauksissa. Hän kertoo asiasta kirjeessä, jonka on kirjoittanut lahjontaskandaalin keskellä olevan vastanäyttelijänsä Felicity Huffmanin tueksi.
Huffman on myöntänyt maksaneensa tyttärensä korkeakoulun pääsykokeen valvojalle 15 000 dollaria, jotta tämä huolehtisi siitä, että tytär varmasti pääsee läpi.
Kirjeessään Longoria kertoo, että kiusaaminen loppui vasta, kun Huffman puuttui asiaan.
– Jonkin aikaa sitten työtoverini kiusasi minua töissä. Pelkäsin päiviä, joina jouduin työskentelemään hänen kanssaan, koska se oli pelkkää kidutusta. Kunnes eräänä päivänä Felicity sanoi kiusaajalle, että nyt riittää, ja kaikki loppui siihen. Felicity huomasi, että olin ahdistunut, vaikka en koskaan valittanut tai maininnut siitä kenellekään, Longoria kirjoittaa.
Longoria muistelee olleensa sarjan neljästä naistähdestä ainoa, joka ei saanut Golden Globe -ehdokkuutta. Tuolloinkin Huffman oli hänen tukenaan.
– Tiedän, etten olisi selvinnyt noista kymmenestä vuodesta ilman Felicityn ystävyyttä.
Lahjontaskandaaliin sotkeutunutta Huffmania uhkaa kuukauden vankeustuomio. Huffman on pyytänyt tuomion muuttamista vuoden mittaiseksi ehdolliseksi vankeudeksi ja yhteiskuntapalveluksi. Pyyntönsä tueksi hän esittää 27 suosituskirjettä, jotka hänen läheisensä ovat kirjoittaneet.
Lähde: Entertainment Weekly
Uusimmat
-
13:04
Jalkansa menettänyt "Luutnantti Dan" selvisi Milton-hurrikaanista
-
13:03
Krista Pärmäkoski puhuu suuresta haaveestaan – "Sen takia olen myös kipuillut uran jatkamisen kanssa"
-
12:55
Rafael Nadal lopettaa uransa!
-
12:55
Milton-hurrikaanin keskus siirtymässä kohti merta – MTV seuraa
-
12:47
Kiira Korven ex-mies Arthur Borges meni naimisiin – hääkuvat julki!
-
12:41
Göteborgissa ammuttiin laukauksia israelilaisyrityksen luona – alaikäinen otettu kiinni
-
12:35
Paljain silmin näkyvä pyrstötähti voi ilmestyä huomenna Suomen iltataivaalle
-
12:32
Espoossa satanut yli 50 millimetriä vuorokaudessa: Sähköttä noin 8 000 taloutta – MTV seuraa syysmyrskyä
-
12:22
Syyttäjä: Mies tappoi toisen yhdeksällä puukoniskulla Oulussa
-
12:08
Savonlinnan keskussairaala turvautui varavoimaan syymyräkän keskellä
-
12:03
Mistä lisää vauvoja Suomeen? Selvityshenkilöltä 20 toimenpidettä
-
11:54
Aivosyöpään sairastuneen Pentti Matikaisen muhkea riita Jääkiekkoliiton kanssa: Satojen tuhansien eurojen menetykset
-
11:52
Kerava havittelee pienydinvoimalaa
-
11:47
Tuhannet jonottivat kodintekniikkaa Espoossa – "Sitkein sissi" saapui 40 tuntia etukäteen napapiirivarusteissa
-
11:43
Karu loukkaantuminen NHL:ssä – nyrkit heiluivat sen jälkeen
-
11:34
Poliisin juoppoputkaan joutuneiden vessaistunnot tallentuivat valvontakameraan – Äänekoskella ongelmana myös ruoka
-
11:29
Sää: Seuraava myräkkä on jo ovella, sitten Pekka Pouta ennustaa selvää muutosta
-
11:11
Häkellyttävän hyvä hummus! Nooran ja Petran helpossa tahnassa "salainen ainesosa"
-
11:10
Taylor Swiftiltä avokätinen lahjoitus hurrikaanien aiheuttamien tuhojen korjaamiseksi
-
10:46
Markku Kanerva kommentoi Huuhkajien hyökkääjäkilpailua: "Suunniteltu tietty rooli" – pettyi faneihin
-
Lataa lisää