Edis Tatli valmistautui tiistaina lauantain nyrkkeilyotteluunsa rennoissa tunnelmissa. Viimeisellä viikolla haetaan vain pientä hien nostatusta.
Tatlin paino alkaa olla kohdallaan, perjantain punnituspäiväksi hän aikoo jättää kilon verran pudotettavaa. Aamun pikku treenin jälkeen ohjelmassa on käytännössä lepäilyä ja rentoutumista. Lauantain ottelu Mzonke Fanaa vastaan käväisee silti joka päivä mielessä.
– Olen iltaisin käynyt ottelua lävitse päässäni erä erältä. Tietysti olen aina jotenkin lopettanutkin sen jossain erässä, Tatli naurahti MTV Sportille.
Alusta tiukasti
Tatlin manageri Pekka Mäki sanoi, että Tatlin ei saa innostua ottelussa liikaa. Onneksi 26-vuotias ottelija kuuntelee innostaan huolimatta ohjeita.
– Otteluun lähtiessä pitää olla päättäväinen meininki. Eka erä otetaan tiukasti. Pitää antaa statement heti alussa, että kaveri tajuaa mihin on tullut, Mäki sanoo.
Sen jälkeen alkaa vastustajan ja ottelun etenemisen tarkkailu. Into saattaa kuitenkin viedä vallan, jos vastustaja horjuu tai käy jopa lattiassa. Se on nyrkkeilyssä yleistä.
– Sitten voi yrittää lyödä vastustajaa ulos väkisin. Silloin hukkaa hirveästi energiaa ja voimia, mikä kostautuu lopussa. Se on tämän ottelun uhkakuva, jos liian aikaisessa vaiheessa lähtee hakemaan ratkaisua, Mäki sanoo.
Taktista peliä
Mäki muistuttaa, että se riittää, kun napsii erävoittoja heti alusta asti "pankkiin". Kun voittaa ensimmäisen erän, kaveri on heti perässä. Kun ottaa kolme ensimmäistä, etumatka on jo reilu.
– Vastustajan on silloin pakko yrittää enemmän. Sen näkee sitten erä kerrallaan miten ottelu kulkee. Minulla on hyvä luotto Edikseen, mutta alussa täytyy olla tarkkana, sillä nämä vanhat miehet ovat ovelia. He osaavat olla säälittävän näköisiä ja keräillä iskuja, mutta tulla sitten jossain vaiheessa vahvana. Se on taktista peliä, Mäki sanoo.
Mäki tarkkailee Tatlin kulmasta vastustajaa ja antaa suojatilleen tarvittavat neuvot. Hän uskoo, että Tatlilla on tällä puolella etu, sillä he ovat olleet yhdessä vuosia. Fanalla on puolestaan valmennus vaihtunut.
Lauantaina Tatli puolustaa toista kertaa kevyen sarjan Inter-Continental-titteliään entistä maailmanmestaria vastaan.
– Kyllä meillä on selkeä ajatus ja luonnos siitä, miten tämä ottelu kulkee, Mäki sanoo.
Espoon Boxing Night -tapahtuma suorana lähetyksenä MTV Maxilla ja Katsomossa lauantaina 7. joulukuuta kello 20.00 alkaen.