Fana vähättelee Tatlin lyöntejä

Edis Tatli ja Mzonke Fana
Edis Tatli ja Mzonke Fana
Julkaistu 03.12.2013 12:39(Päivitetty 03.12.2013 12:42)

MTV SPORT

Eteläafrikkalainen kaksinkertainen ammattinyrkkeilyn maailmanmestari Mzonke Fana ottelee tulevana lauantaina Edis Tatlia vastaan WBA-liiton kevyen sarjan Inter-Continental mestaruusottelussa.

Maanantaina lehdistötilaisuudessa Fana kertoi olevan kiitollinen mahdollisuudesta päästä ottelemaan Tatlia vastaan. Syyksi ottelutarjouksen hyväksymiseen hän kertoi sen että voitolla hän olisi erinomaisissa asemissa maailmanmestaruusotteluun pääsemiseen. Fana on ottelun alla itsevarmana.

– Tatli ei ole kova lyöjä. Hänellä on vain kuusi tyrmäysvoittoa 21 ottelussa. Se on hyvä minulle, Fana sanoo tiedotteessa.

Pekka Mäki: Loistava tilanne

Tatlin valmentaja Pekka Mäki ei hätkähdä Fanan kommentista. Mäen mukaan Fana saattaa hyvinkin kokea Barona Areenan kehässä karvaan yllätyksen.

– Edisin iskuteho ja tyrmäyspaikkojen haistaminen on kehittynyt parin vuoden aikana huikeasti. Meidän kannalta on loistava tilanne jos Fana ei ymmärrä pelätä Edisin iskutehoa, Mäki hymyilee.

– Tyrmäystä Edis ei kuitenkaan voi lähteä kyttäämään. Silloin näin taitava kaveri pystyy jallittelemaan ja ottamaan selvän pistevoiton, Mäki muistuttaa.

Mäki näkee kaksi syytä Tatlin vähäisten tyrmäysten määrään.

– Ensinnäkin Edis aloitti ammattilaisuransa nuorena. Hänen fysiikkansa, tilannetajunsa ja ottelumalttinsa ovat vasta kehittyneet huipputasolle. Toisekseen emme uran alussakaan syöttäneet Edisille helppoja nakkeja, vaan lähes kaikki ottelut ovat olleet kehittäviä ja kovia, Mäki sanoo.

– Olen vähän yllättynyt ettei Fana näe Tatlin numeroiden taakse. Edis kuitenkin kippasi viime ottelussaan täystyrmäyksen, pudotti Felix Loran lattiaan ja voitti EU-tittelinkin heti avauserässä. Mutta hyvä näin. Oikein hyvä meidän kannalta.

Tatlin kuudesta tyrmäyksestä kolme on tullut viidessä edellisessä ottelussa.