Tässä syy miksi Kimin kämppä ei myy

Kimin hankala tilanne jatkuu, sillä ökykoti on edelleen myymättä. Syykin on selvä, mutta asialle ei aiota tehdä mitään.

Kimi Räikkösen upea lukaali on ollut myynnissä jo yli vuoden, mutta ostajia ei tunnu löytyvän. Aluksi 12 miljoonaa euroa maksaneen kiinteistön hintaa nostettiin 14,5 miljoonaan euroon, joka tekee siitä Suomen tämän hetken kalleimman asunnon. Joko olisi aika pudottaa hintaa?

– Asunnon hinnalla ei ole mitään merkitystä tässä yhteydessä, koska mahdollisten ostajien kanssa päästään kyllä sopimukseen, mikäli heitä löytyy. Tässä vaiheessa hintaluokkaa pitäisi muuttaa totaalisesti, jotta sillä olisi jotain vaikutusta, asunnon myyntiä hoitava Pasi Saari Westatusista sanoo.

Asunnon hintaa nostettiin aiemmin 2,5 miljoonalla eurolla, mutta Saaren mukaan se on julkisessa myynnissä ollut koko ajan 14,5 miljoonaa.

– Koska kyseessä on näin kallis talo, ostajakunta on pieni. Suomessa ei ole totuttu siihen, että talot maksavat. Täällä rikkaatkin asuvat suhteellisen edullisesti.

Asunnon suolaista hintaa voi verrata esimerkiksi Larry Hagmanin ökykartanoon, jonka saa omakseen vain 7 miljoonalla.

Sveitsissä asuvan Räikkösen Suomen kakkoskodissa on kahdeksan huonetta, muun muassa kahdeksan auton maanalainen autotalli, syvennetyt laiturit isommille veneille ja viinikellari. Kimi on alun perin ostanut talon miljonääri Jussi Salonojalta 9,5 miljoonalla eurolla.

Hannele Järvelä/ MTV3

Lue myös:

    Uusimmat