Tappara-hyökkääjälle unohtumaton onnistuminen – "Varmasti uran makein"

Tiistai oli Teemu Nurmelle ja koko Tapparalle erityisen tärkeä peli, olihan Tappara hakenut maanantaina vierasvoiton Kuopiosta ja voitolla jääkiekkoliigan finaalisarja olisi katkolla torstaina.

Nurmi tekikin tärkeän avausmaalin toisen erän alussa Eero Kilpeläisen taakse ja oli muutenkin hyvin pirteä läpi ottelun.

Maali oli 32-vuotiaan hyökkääjän ensimmäinen liigafinaaleissa, pelaahan seitsemän edellistä kautta Lukossa pelannut Nurmi muutenkin ensimmäisiä finaaleitaan.

– Varmasti maali oli uran tärkeimpiä ja makein. Olihan se hieno hetki, kun näki kiekon painuvan maaliin. Oli hieno syöttö, ja pääsin tutulta paikalta laukomaan, Nurmi kertasi.

Nurmi vakuutti pystyvänsä elämään tässä hetkessä, tulevia otteluita ei mietitä.

– En ole ajatellut finaalien aikana eteenpäin, ja samaa tehdään edelleen. Nyt on mielessä palauttelu ja lepopäivä, Nurmi sanoi.

Nurmi voitti Tapparassa A-nuorten mestaruuden 2004, ja liigakausia seurassa kertyi viisi ja puoli, sitten oli edessä siirto Espooseen ja myöhemmin Raumalle. Paluu kotikaupunkiin koitti viime kesänä.

– Kyllähän Lukko-vuosina oli paluu tänne joskus mielessä. Huunalan kentällä sain kiekko-oppini. Kävin siellä tänäkin talvena morjestamassa vanhoja kavereita, Nurmi tunnelmoi.

Nurmen edellinen maali tänä keväänä tuli HIFK-välierien viidennessä ottelussa 12. huhtikuuta.

Hakametsän halli on Nurmelle erittäin tuttu paikka, onhan hänen isänsä hallin kenttämiehenä.

– On täällä joskus vedetty ylimääräisiä treenejä ihan yksin. Tänään otin laukauksessani mallia Sebastian Revosta. Peli sujui hyvin, tuntui, että jalka liikkui sulavasti, Nurmi sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat