Tapaninpäiväksi erikoisen lämmintä säätä: Etelässä huono ajokeli

Tapaninpäivä on maan eteläosissa useita asteita keskimääräistä lämpimäpi. MTV:n meteorologi Mette Mannonen kertoo, että lämpöasteita voi olla etelässä jopa 7.

Mannonen varoittaa myös huonosta ajokelistä.

– Märät tienpinnat voivat jälleen jäätyä. Lännestä saapuu uusi sadealue ja lounaasta virtaa lauhaa ilmaa, joten jo aamulla lämpötilat ovat etelässä taas useita asteita plussan puolella. 

Sadealue liikkuu tapaninpäivänä Suomen yli itään. Etelässä sataa Mannosen mukaan paikoin vettä, maan keskiosassa tulee lunta ja räntää.

– Pohjoisessa sataa lunta. Illalla lämpötilat laskevat pakkasen puolelle myös etelässä ja lumisten sateiden mahdollisuus kasvaa, vaikka laajalti on jo poutaa.

Tapaninpäivänä Etelä-Norjassa ja -Ruotissa sekä Tanskassa myrskyää, mutta Mannosen mukaan myrsky ei ylety Suomeen asti. 

– Eteläisillä merialueilla kuitenkin tuulee kovaa.

Viikon puolivälissä on Mannosen mukaan selkeämpi ja kylmempi hetki.



Lue myös:

    Uusimmat