Tanskan jalkapalloliitto järjesti keskiviikkona Qatarissa lehdistötilaisuuden, jossa se kritisoi Fifan toimintaa kovin sanankääntein.
Tanskan palloliitto on raivoissaan. Se kertoi keskiviikkona, että se ei tue Gianni Infantinon valintaa Fifan pääsihteeriksi ensi vuonna. Jalkapallojohtaja Peter Möller sanoi, että jossain vaiheessa hän jopa ajatteli, pitäisikö Tanskan vetäytyä ottelusta Tunisiaa vastaan.
Jalkapalloliiton puheenjohtaja Jesper Möller nosti esiin, että tanskalaiset ovat erittäin tyytymättömiä Fifan toimintaan. Fifa kielsi Tanskaa käyttämästä seksuaalivähemmistöjä tukevaa One love -käsivarsinauhaa, mikä sotii tanskalaisten perusperiaatteita vastaan.
– Meidän on reagoitava nyt. Meistä tuntuu, että meidän on pakko. Tämä on syvästi tuomittavaa, mitä on tapahtunut. Aiomme saada oikeudellisen selvityksen näistä asioista, Jesper Møller sanoo Ekstrabladetin mukaan.
– Olemme poikkeuksellisessa tilanteessa. En ole vain pettynyt, olen vihainen. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa.
Jo syyskuun 19. päivä seitsemän maata kirjoitti Fifalle, että he aikovat käyttää One love -kapteeninnauhoja MM-kisoissa. Fifa ei vastannut.
Tanskan liitto osallistui kokoukseen lokakuussa, jossa se kysyi Fifalta asiasta, mutta ei saanut taaskaan vastausta. Kisoihin lähdettäessä asiaan ei ollut saatu selvyyttä.


