Tänään selviää: Rankaiseeko EU Puolaa kyseenalaisen lain läpiviemisestä?

EU:n oikeuskomissaarin mukaan asia etenee hermostuneisuuden ilmapiirissä

Asettaako Euroopan unioni Puolalle sanktioita? Tähän kysymykseen saadaan vastaus tänään, kun EU ottaa kantaa siihen, ovatko Puolan oikeuslaitokseen tuloillaan olevat muutokset EU:n linjan mukaisia.

Kohu on saanut alkunsa kolmesta maan oikeuslaitosta koskevasta laista, joita vastaan mielenosoittajat ovat vallanneet katuja yli sadassa puolalaiskaupungissa viimeiset viikot.

Maanantaina presidentti Andrzej Duda käytti veto-oikeuttaan ja palautti valmisteluun kiistellyistä laeista kaksi. Merkityksellisin oli korkeaa oikeutta koskeva uudistus, jossa oikeusministeri olisi saanut yksinoikeuden valita tuomareita korkeimpaan oikeuteen.

Presidentti kuitenkin laittoi nimensä lakipaperiin, joka antaa oikeusministerille oikeutuksen irtisanoa ja nimittää alempien tuomioistuinten puheenjohtajia omatoimisesti. Näihin tuomioistuimiin kuuluvat muun muassa alueelliset tuomioistuimet ja myös vetoomustuomioistuin.

Lain on tulkittu laajasti vaarantavan oikeuslaitoksen riippumattomuuden – ja tätä näkökulmaa EU nyt pohtii.

Veto-oikeuden käyttö yllätti

Presidentin käyttämä veto-oikeus yllätti monet, eniten Laki ja oikeus -puolueen (PiS), jonka ehdokkaana presidentti valittiin virkaansa. Puolue oli kaikkien kolmen lakiuudistuksen takana, ja se on vannonut vievänsä nyt torpatut lait eteenpäin. Presidentti Duda puolestaan on sanonut, että hän antaa omat ehdotuksensa laeista muutaman kuukauden sisällä.

Useat eri tahot Yhdysvaltoja, YK:ta ja EU:ta myöden varoittivat Puolaa tekemästä päätöstä, jossa oikeusministeri voisi puuttua korkean oikeuden toimintaan.

– Ei kuulu meidän perinteeseemme, että oikeusministeri voisi puuttua korkeimman oikeuden toimintaan. En halua pahentaa tilannetta, koska se synnyttää jakolinjoja yhteiskuntaamme. On olemassa vain yksi Puola. Puola tarvitsee rauhaa ja on minun vastuullani tarjota sitä, Duda sanoi.

Nähtäväksi kuitenkin jää, riittääkö tämä. Dudan allekirjoittama laki on tulkittu laajasti kyseenalaiseksi.

EU on varoittanut muun muassa artikla 7:n käyttöönotosta eli niin sanotusta ydinasevaihtoehdosta. Artiklan nojalla EU:n jäsenmaalta voidaan evätä äänioikeus unionin sisällä. Artiklaa ei ole milloinkaan käytetty.

Unkarin pääministeri Viktor Orban on sanonut, että Unkari käyttäisi välittömästi veto-oikeuttaan, jos EU suunnittelisi kyseisen artiklan käyttöönottoa. Asiantuntijat eivät usko, että EU käyttäisi artiklaa.

EU:n oikeuskomissaari Vera Jourova sanoi, että Puolan tilanne on aiheuttanut hermostuneisuutta EU:n sisällä. Jourovan mukaan Puolan päätökset vaikuttavat siihen, miten yhtenäisesti EU:ssa tarkastellaan jäsenmaiden kansallisia oikeuslaitoksia.

Lue myös:

    Uusimmat