Puolalaisjuristi MTV:lle: Maamme EU-varat jäädytettävä, kunnes hallitus alkaa noudattaa unionin pelisääntöjä – "Ei alkoholistillekaan anneta pullollista vodkaa"

4:19
Voiko Puolan ero EU:sta toteutua oikeasti?

Puolan oikeuslaitosta koskeva kriisi ravisuttaa koko Euroopan unionia. Kyynisimmät pelkäävät Puolan olevan luisumassa ulos unionista, minkä maan hallitus jyrkästi kiistää. Puolalainen juristi sanoo, että ainoa keino saada Puola kuuntelemaan on EU:n elvytysrahaston jarruttaminen.

Puolan mediaan on ilmestynyt termi ”polexit”, vaikka juuri kukaan ei vaadi, että Puola seuraisi Britannian perässä ulos Euroopan unionista. 

Sunnuntaina yli satatuhatta puolalaista kokoontui ympäri Puolaa järjestettyihin mielenosoituksiin,  Mielenosoituksissa osoitettiin tukea maan EU-jäsenyydelle. 

Kipinän protesteille antoi Puolan perustuslakituomioistuimen viime torstaina tekemä päätös. Sen mukaan useat EU:n perussopimusten artiklat ovat Puolan perustuslain vastaisia.

MTV:n Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen -ohjelmassa haastateltujen puolalaisasiantuntijoiden mukaan päätös on luontevaa jatkumoa Laki ja oikeus -puolueen kuusi vuotta jatkuneelle oikeuslaitoksen murentamiselle ja haltuunotolle.

Perustuslakituomioistuimesta on tullut hallituksen kumileimasin

Kuudessa vuodessa hallitus on ottanut kuristusotteeseensa esimerkiksi perustuslakituomioistuimen sekä tuomareita nimittävän laitoksen. Oikeusvaltiokysymyksiin erikoistunut tutkija Anna Wójcik Puolan tiedeakatemiasta kertoo, että perustuslakituomioistuimen kaikki viisitoista paikkaa on täytetty Laki ja oikeus -puolueen valtakaudella, yhtä vapaana olevaa paikkaa lukuun ottamatta.

– Se tarkoittaa sitä, että tuomioistuin on muuttunut itsenäisestä instituutiosta hallituksen  kumileimasimeksi, Wójcik sanoo.

Yhä useammassa oikeudessa tuomareiden valintaan vaikuttaa enemmän politiikka kuin pätevyys.

”Raha on ainoa kieli, jota hallitus ymmärtää”

EU-komission puheenjohtaja Ursula Von der Leyen on luvannut, että komissio analysoi Puolan perustuslakituomioistuimen päätöksen perusteellisesti ja nopeasti. Wójcik pitää komissiota hampaattomana, mikä on nähty aikaisempinakin vuosina Puolan ja Unkarin toimiessa vastoin EU:n sääntöjä.

– Ongelma on, että EU-komissio on hyvin voimakas puheissaan, mutta varovainen teoissaan. Luulen, että lopulta Euroopan komissio vain antaa Puolan hallituksen tehdä mitä he haluavat, Wójcik ennustaa.

Puolalaisen Civil Development Forum -ajatuspajan juristi Eliza Rutynowska toivoo, että komissio jarruttaisi koronapandemian vuoksi jaettavaa elvytysrahaansa, jota se ei toistaiseksi ole Puolalle luovuttanut. Rutynowskan mukaan ”raha on ainoa kieli, jota hallitus ymmärtää.”

– Ei alkoholistille anneta pullollista vodkaa. Ei ole mitään järkeä jatkaa rahan jakamista valtioille, jotka käyttävät sitä kustantaakseen omaa ristiretkeään Euroopan unionin arvoja vastaan, Rutynowska, sanoo.

Varat tulisi hänen mielestään ohjata puolalaisille kansalaisjärjestöille, tai jättää jakamatta.

Keskustelu on Puolan hallitukselle kiusallinen

Kumpikaan haastateltavista ei pidä Puolan EU-eroa erityisen todennäköisenä. Koko polexit-keskustelu on kuitenkin maan johdolle kiusallinen.

– Samanaikaisesti, kun hallitus on ilmiriidoissa EU-komission ja EU-instituutioiden kanssa, sen tulisi onnistua vakuuttamaan kotiyleisö siitä, että he eivät halua jättää Euroopan unionia, tutkija Anna Wójcik kuvailee.

Juristi Eliza Rutynowska ei usko Puolan EU-eron mahdollisuuteen, mutta kuvailee nykytilannetta ”lainopilliseksi polexitiksi.” Hän kertoo olevansa huolestunut siitä, että Euroopan unioni itse on muutoksessa, jos yhteiset eurooppalaiset lait ja arvot muuttuvat sanahelinäksi.

– Pelkään, että EU:sta tulee erilainen toimija kuin se nyt on. Nykyisin se on arvojen unioni. Pelkään sen peruuttavan vuosikymmeniä taakse takaisin aikaan, jolloin se oli vain taloudellisen yhteistyön hanke. Sitä en halua, Rutynowska sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja