Tänään oli Tytti Yli-Viikarin viimeinen päivä VTV:n pääjohtajana – tuore hyllytys estää palaamasta myöskään taustavirkaan

Näin Tytti Yli-Viikari kommentoi syytteitään MTV:lle – oikeus käsittelee lentopisteiden käyttöä 5:14
Näin Yli-Viikari kommentoi medialle mennessään oikeuteen joulukuun puolivälissä.

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on pidättänyt Tytti Yli-Viikarin virantoimituksesta käynnissä olevan rikosprosessin loppuun asti.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Uutissuomalainen.

Tytti Yli-Viikarin irtisanomisaika VTV:n pääjohtajan virasta, josta hän oli virantoimituksesta pidätettynä, päättyi tänään.

Sen johdosta VTV oli eilen päättänyt pidättää hänet myös hänen taustavirastaan VTV:n ylijohtajana. Yli-Viikari on hyllytetty tästä tehtävästä huomisesta alkaen.

– Muuten hän olisi voinut palata ylijohtajan virkaan. Koska rikosasian käsittely on kesken, virasto katsoi, että lain edellytykset virantoimituksesta pidättämisestä ylijohtajan viran hoitamiesn osalta täyttyvät, kertoo johtaja Tuula Sandholm VTV:stä MTV Uutisille.

Virantoimituksesta pidättäminen on voimassa siihen saakka, kunnes Yli-Viikarin rikosasia on saatu käräjäoikeudessa päätökseen.

Syyttäjä vaatii oikeudessa Yli-Viikaria pantavaksi viralta ja lisäksi hänelle ehdollista vankeutta. 

– Nämä rikokset ja syyttäjän vaatimus ovat sellaisia, että virasto katsoi rikosasian käsittelyn voivan vaarantaa edellytykset hoitaa ylijohtajan tehtävää.

Käräjäoikeuden tuomion on määrä tulla tammikuussa. Jos oikeus ei määrää Yli-Viikaria viraltapantavaksi, on hänellä mahdollisuus palata virkaansa ylijohtajana.

Lue myös:

    Uusimmat