Tämän takia miehet ostavat huonoja lahjoja!

Miesten kykyä ostaa puolisolleen lahjoja on moitittu kautta aikojen. Tuoreen brittikyselyn mukaan syyt onnettomien lahjavalintojen takana ovat selviä, joskin suhteellisen surullisia.

Miljoonat miehet ympäri maailman ovat joulunaikaan pulassa miettiessään lahjaa suhteen kauniimmalle osapuolelle. Tuore kysely paljastaa nyt, mistä stressi jouluna johtuu.

Kyselyyn osallistuneista tuhannesta miehestä 39 prosentilla ei esimerkiksi ole mitään käsitystä vaimonsa kuppikoosta, joten ei ihme, että sen täydellisen alusasusetin ostaminen voi olla haasteellista. 23 prosenttia miehistä ei puolestaan tiedä, mitä vaatekokoa puoliso käyttää, joten heidän osaltaan upean silkkipyjaman ostaminen vaimolle on huono idea.

Katsaus paljastaa kuitenkin myös, että 12 prosenttia miehistä ei tiedä edes kumppaninsa syntymäpäivää. Tähtikartan hankkiminen jouluksi ei siis onnistu.

Entäpä sitten vaimon lempituoksu? Sehän nököttää kylpyhuoneen hyllyllä, joten uuden pullon ostaminen voisi olla hyvä idea. Valitettavasti 34 prosenttia miehistä ei ole kiinnittänyt vaimonsa suosikkihajuveteen mitään huomiota. Näin ollen heidän naisystävänsä saavat unohtaa tuoksuvan joululahjan.

Voisiko vaimolle ostaa vaatelahjakortin? Jos vaatteiden koko on epäselvä, voisi vaimo itse valita vaatteensa. 24 prosentille miehistä tämä ei ole vaihtoehto, sillä heillä ei ole mitään käsitystä siitä, missä vaimo mieluiten shoppailee.

12 prosenttia naisista on joutunutkin palauttamaan lahjan, jonka valitsemiseen miehellä ei alunperinkään ole ollut mitään valmiuksia.

Jopa puhelinnumero hukassa

Kysely paljastaa myös muista nolouksia. 11 prosenttia miehistä on täysin tietämätön vaimonsa todellisesta hiustenväristä ja 10 prosenttia myöntää avoimesti, ettei heillä ole mitään käsitystä siitä, mitä kumppani tekee työkseen. 54 prosenttia miehistä ei myöskään tiedä vaimonsa puhelinnumeroa. Jos siis miehen kännykästä loppuu akku eikä yhteystietoja ole saatavilla, vaimon on turha odotella soittoa. 28 prosenttia miehistä ei myöskään tiedä, missä kumppani on koulujaan känynyt.

Päivämäärät tuottavat miehille suuria vaikeuksia. Kolmannes kyselyyn vastanneista miehistä myönsi, ettei muista päivää, jolloin tapasi vaimonsa tai tyttöystävänsä. 20 prosenttia miehistä ei myöskään tiedä kumppaninsa parhaan ystävän nimeä ja yhtä monta miestä oli tyystin tietämätön kumppaninsa mahdollisista allergioista. Myös vaimon kengän koko, toinen nimi, lempilaulu sekä suosikkielokuva olivat miehille tuntemattomia käsitteitä.

Superdrugin teettämä kysely selvitti myös, että 40 prosenttia pareista on riidellyt siksi, ettei mies ole vaivautunut ottamaan selville asioita, joita hänen pitäisi tietää.

– Ttulokset ovat aika hälyttäviä, Superdrugin markkinointipäällikkö Gemma Mason huomioi.

– On olemassa joitain perusasioita, joita miesten tulisi tietää kumppanistaan – erityisesti silmien väri ja hiusten todellinen väri.

– Miehille voidaan anteeksi se, etteivät he osaa kumppaninsa kännykkänumeroa ulkoa, mutta ei ole vaikeaa katsoa heidän peilipöydältään, mitä hajuvettä he käyttävät. Joulun ei pitäisi olla tukala, koska nainen saa lahjan, joka saa hänet tuntemaan olevansa täysi tuntematon kumppanilleen.

Vaikka miehet itse ovat pihalla kumppaneidensa asioista, yli 75 prosenttia miehistä myönsi avoimesti, että oma puoliso luultavasti tietäisi heistä kaiken. Näyttää siis siltä, että miehet saavat tänäkin jouluna parempia lahjoja.

10 asiaa, joita miehet eivät tiedä vaimoistaan:

1. Puhelinnumero (54 prosenttia miehistä)

2. Kuppikoko (39 prosenttia)

3. Lempituoksu (34 prosenttia)

4. Suosikkivaateliike (24 prosenttia)

5. Kengän koko (23 prosenttia)

6. Vaatekoko (23 prosenttia)

7. Alusvaatteiden koko (20 prosenttia)

8. Syntymäpäivä (12 prosenttia)

9. Hiusten todellinen väri (11 prosenttia)

10. Ammattinimike (10 prosenttia)







LUE MYÖS:


AVA

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat