Tämän Salkkaritähden voit tilata häihisi laulamaan

Suomalaisten suosikkisarjasta tuttu Kirsi Ståhlberg heittää vapaa-ajallaan laulukeikkoja.

Kesäkuussa 30 vuotta täyttävä Kirsi Ståhlberg ei aio lepäillä laakereillaan kahden kuukauden kesälomallaan, joka on juuri alkanut.

Suosikkisarjan kuvaukset päättyivät toukokuun puolivälissä ja paluu sorvin ääreen on heinäkuun puolivälissä. Pihlajakadun pahanilmanlintua näyttelevä Ståhlberg kertoo Viihdeuutisille heittävänsä kesällä hääkeikkoja.

– Käyn laulamassa kirkoissa ja myös hääjuhlissa. Sitä keikkaa on puskaradion myötä ihan mukavasti, näyttelijätär paljastaa.

Miljoonayleisön keräävän sarjan myötä naisen kasvot ovat tutut suurelle osalle suomalaisia. Kirsi kertoo nauraen, kuinka häävieraiden ilmeet ovat olleet ikimuistoisia heidän tunnistaessaan laulajan.

– Mua saa tilata hääkeikoilla Maikkarin kautta. Enkä mä usko olevani edes mikään kallis ja jos mut tilaa, niin saa kyllä priimaa. Mä en lähde tekemään mitään kesken.

Kaikki alkoi Tenavatähdestä

Kirsi Ståhlberg on opiskellut muusikon AMK-tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa. Laulaminen on ollut lähellä naisen sydäntä jo pienestä pitäen.

Kirsi osallistui kahden ystävänsä kanssa Tenavatähti-kilpailuun vuonna 1992. Kirsi muistelee nauraen tyttöjen esiintymisasuja.

– Ne olivat kuule itse suunnitellut vaatteet. Takkien värit menivät hiusten värien mukaan. Mulla oli vaaleat hiukset, joten mä sain punaisen takin. Olen kyllä erittäin ylpeä siitä, että lähdettiin ystävien kanssa silloin kisaan mukaan. Siitähän kaikki periaatteessa alkoi, koska aloimme tekemään sen jälkeen laulukeikkoja, Kirsi paljastaa.

Lue lisää suosikkisarjasta MTV3.finSalatut elämät -sivustolta.

(MTV3–ANN-MARI LEINONEN)

Lue myös:

    Uusimmat