Olitko sinä "linjoilla"? Moni kasarinuori muistaa edelleen keskustelulinjat, joille kuka tahansa saattoi soittaa ja liittyä. Oman aikansa "chateista" jotkut onnekkaat löysivät myös rakkauden, muistelee 059-linjan parissa työskennellyt Jukka.
Aikaisemmin puhelimella soitettiin eri tavalla. Nostettiin luuri lankapuhelimesta ja odotettiin valintaääntä.
Ajatus tuntuu nykymaailmassa erikoiselta. Vielä oudommalta kuulostaa ajatus siitä, että tyhjän linjan sijaan sattuisikin kuulemaan jonkun muun puhetta.
Kuitenkin niin sai alkunsa keskustelulinja, niin sanottu 059-linja, jonka moni "kasarinuori" edelleen muistaa.
Koko linja syntyi kytkentävirheestä
Oikeastaan se oli virhe. Näin kertoo myyntipäällikkö Jukka. Hän työskenteli 1980-luvulla 059-linjan parissa.
– Koko linjajuttu lähti käyntiin eräänlaisesta kytkentävirheestä, joka oli 1980-luvun alussa tehty Ruotsissa, Jukka muistaa.
– Siellä olivat asentajat kytkeneet vahingossa puhelinlinjat siten, että vapaa-äänen sijaan soittaja kuulikin linjalta puhetta, jos siellä joku sattui samaan aikaan olemaan. Tälle toiselle saattoi sitten huudella.
Kansa yllättyi, sitten tykästyi. Ihmiset alkoivat keskustella toisistaan.
"Palvelut eivät siihen aikaan kuuluneet puhelimeen"
Parin viikon sisällä myös puhelinyhtiö sai tietää virheestä. He tekivät sen, mitä puhelinyhtiö saattoi: katkaisivat linjan.
– He ajattelivat, että eihän tällainen sovi. Palvelut eivät siihen aikaan kuuluneet puhelimeen, Jukka nauraa.
Kansa ei kuitenkaan tyytynyt. Katkaisua seurasi älämömö.
– Linja toimi aluksi yhdessä kaupunginosassa. Muutkin halusivat sellaista itselleen, Jukka kuvailee.
"Ihmiset tykkäsivät siitä kuin hullu puurosta! "
Lopulta tieto "avoimesta linjasta" levisi Suomeen. Ruotsalaiset kertoivat uudesta palvelusta, joka oli aluksi ollut pelkkä kytkentävirhe. Palvelu mahdollisti useiden keskustelijoiden liittymisen samalle linjalle.
Tuohon aikaan Jukka oli juuri aloittanut työn puhelinyhtiön uudessa yksikössä, ja palvelulinjat lätkäistiin hänen hoidettavakseen. Ruotsin kuulumiset rohkaisivat: naapurissa keskustelulinjasta oli muutamassa kuukaudessa tullut iso hitti.
Keskustelulinjaa päätettiin testata. Se kytkettiin toimintaan, ja numeroa levitettiin puskaradion kautta – siis suusta suuhun.
– Ihmiset tykkäsivät siitä kuin hullu puurosta! Siitä se sitten lähti, linja otettiin yhdeksi tuotteeksi. Ei puhelimessa siihen aikaan ollut tuotteita; sehän oli lähes pyhä toimitus, kun johonkin soitettiin. Hyvä, ettei pappi tullut paikalle, kun isä soitti puhelimella, Jukka nauraa.
059-linja oli mullistava keksintö
059-linja oli mullistava keksintö. Helsingistä idea levisi Jukan mukaan muualle, Tampereelle ja Kotkaan. Alueellisuus oli omalta osaltaan riesa, koska koko valtakunnan kattavalle linjalle ei voinut soittaa.
Siihen aikaan, 1980-luvulla, puhelimen käyttö rajoittui kaukopuheluihin ja paikallispuheluihin, kenties satunnaiseen soittoon Neiti Ajalle. Nyt tarjolla oli jotakin uutta: oikea tuote.
– Sitten ruvettiin miettimään, että kukahan sille linjalle soittaa. Joten soitimme sitten itse sinne ja kuuntelimme, Jukka kuvailee.
– Aika pitkälle oli valittamista: elämässä on kurjasti, lääkkeet ovat kalliita, kämppä on pieni ja elämässä ei ole ketään. Maailma ei siinä mielessä ole muuttunut miksikään.
Jokaiselta soittajalta kysyttiin "kuka tuli?"
Helsingissä linjan numero oli 059, hinta kymmenen markkaa tunti. Keskustelija valitsi numeron ja yhdistyi keskustelulinjalle. Mukaan mahtui kymmenen keskustelijaa; jos heitä oli useampia, "ylimääräiset" erkaantuivat omaksi linjakseen.
Kun mukaan liittyi uusi henkilö, linja piippasi. Silloin piti nopeasti kysyä "kuka tuli?".
– Jokaiselta, siis kaikilta, jotka soittivat, kysyttiin aina sama asia: kuka tuli? Se oli kuin tavaramerkki! Joku aina kysyi tämän kysymyksen. Sitten linjalle saapunut joko esitteli itsensä, tai oli mykkänä.
Pian keskustelijat ikään kuin omivat linjan. Vakisoittajilla oli omia nimimerkkejä, joihin muut eivät saaneet koskea.
– "Pumpuli" oli yksi nimimerkki. Toinen oli "Metsästäjä". Se tuli muista asioista kuin naisten metsästämisestä: hän puhui aina kaikenlaista metsästykseen liittyvää, kertoi, miten maalla oli taas ammuttu saalis. Sellaista kun puhui kaupunkilaiselle, se oli ihan ihmeellistä, Jukka kuvailee.
– Keskustelu meni laidasta laitaan: yhtenä aamuna saatettiin käsitellä ratikkalipun hintaa, illalla maidon hintaa ja välissä oli jo käyty Amerikan mantereella. Moni valitti yksinäisyyttään ja ihmisen ikävää toisen luo.
Moni etsi linjalta rakkautta, ja löysikin. Jukkakin muistaa pariskuntia, jotka löysivät linjalta toisensa.
– En voi näistä kertoa yksityisyyssyistä. He tunnistaisivat itsensä hyvin nopeasti! Asiallisiakin treffejä linjalla sovittiin, ja toisinaan oli keskustelijoiden epävirallinen kokous, jossa minäkin olin mukana pari kertaa.
"Se oli viattomampaa"
Kun linjalla ollessaan painoi numeroa kaksi samaan aikaan toisen kanssa, saattoi yhdistyä kahdenkeskiselle linjalle. Toisinaan joku yritti ryöstää toisen keskustelukumppanin.
Joskus, kun joku lemmennälkäinen yritti sopia treffit tiettyyn paikkaan, muut keskustelijat levittivät sanaa lemmenriennoista. Lopulta treffeille saapuvaa olikin unelmien naisen sijaan vastassa kahdeksan miestä kukka rinnassaan.
– Sellaista pikkukiusaa tehtiin. Yleisin kiusa oli, että häirikkö soitti humalassa ja painoi jotain nappia, jolloin kuului vain jatkuva tuut-ääni eikä kukaan kuullut mitään. Tälle sitten huudeltiin, että hei, lopeta jo. Yleensä häiriköt kyllästyivät nopeasti.
Sen vakavampaa kiusantekoa ei oikeastaan ollut – lankapuhelin ei ollut mikään internet.
– Se oli siinä mielessä viattomampaa, ettei ääripäitä ollut. Että joku vaikkapa metsästäisi lapsia, kuten netissä. Ei sellaista tapahtunut, Jukka sanoo.
Häiriköintiä suitsi omalta osaltaan eletty aika: perheen yhteinen lankapuhelin oli yleensä kytketty eteiseen, jonka puhelinpöydän ääressä istuen puhelut soitettiin. Rinnakkaispuhelimetkin saatiin koteihin vasta 1990-luvulla.
– Ihmiset, jotka linjalle soittivat, soittivat asiaa. He olivat yksinäisiä, töissä tai kotona, ja heillä oli mahdollisuus keskustella.
"Ihmiset soittivat löytääkseen yhteyden ihmiseen"
Linjalla kaikki sujui mukavasti. Sitten alkoi 1990-luku.
Nokian puhelimet ilmestyivät. Soittaminen arkipäiväistyi, tuli kaikkien saataville. Vuosikymmenen puolivälissä alkoi syntyä "seksipuhelimia", muita maksullisia palveluja, 0700-linjoja.
– Hienous, mitä soittaminen oli ollut siihen saakka, hävisi. Linjalle soittaminen ei ollut ollut pelkästään viattomampaa, vaan myös kokeilevampaa, kun ei ollut muuta! Siellä oltiin asian ytimessä. Tänä päivänä niin sanottua hömppää on ympärillä paljon enemmän, Jukka pohtii.
– Tuolloin asia oli kapeampi: ihmiset soittivat löytääkseen yhteyden ihmiseen, joka kuuntelee. Palvelu maksoi kympin tunti, eli kympillä sai 9 ihmistä samaan hintaan!
"Kolvilla tinattua rautalankaa ei voi kehittää"
Kännyköiden ja rinnakkaispuhelimien myötä maailma muuttui. Nuoret soittivat linjalle lauantai-illan bileistä ja hihittelivät. Moderointia ei voinut järjestää.
– Kolvilla tinattua rautalankaa ei voi kehittää, Jukka naurahtaa.
Jukka vaihtoi työpaikkaa vuonna 1996. Hän ei tarkalleen osaa sanoa, koska keskustelulinja 059 suljettiin.
"Se oli kauniisti sanottuna vanhaa aikaa"
059-palvelu oli oman aikansa lapsi. Se syntyi aikana, jolloin puhelimen ei ollut tarkoitus palvella – puhelinyhtiön tarkoitus oli välittää puheluita, ei muuta. 059-linja oli ainutlaatuinen, ja sitä jopa mainostettiin lehdessä.
– Paikallispuhelu oli perustuote, käsite, jota ei tarvinnut mainostaa. Nyt, kun puhuu puhelimesta, tulevat mieleen ensimmäisenä mobiilipalvelut, netti ja muut. Ei soittaminen. Eikä enää ajatella operaattoreita, Jukka kuvailee.
– Se oli kauniisti sanottuna vanhaa aikaa. En sano, että aina hyvää, mutta kyllähän nykyiset nuoret joutuvat kohtaamaan enemmän ja nopeammin kuin ennen. Tuolloin puhelininsinööri saattoi olla ihmeissään siitä, että ihminen haluaa soittaa tuntemattomalle henkilölle tietämättä edes, mistä keskustellaan.
Artikkeli on uusinta helmikuulta 2020.