Tämän kauden floppikuski sai balsamia haavoille – "En ole hymyillyt näin leveästi pitkään aikaan"
Hyundailta pois potkittu Oliver Solberg oli pitkään aikaan tyytyväinen rallikilpailun jälkeen, kun hän ajoi voittoon Walesissa.
Oliver Solberg sai lähtöpassit Hyundain MM-rallitiimistä lokakuun alussa. Ruotsalais-norjalaisen koko kausi meni MM-ralleissa penkin alle, kun hän teki virheitä lähes joka kilpailussa.
21-vuotias Solberg sai balsamia haavoilleen Cambrian rallissa, joka kilpailtiin Walesissa viikonloppuna. Solberg ajoi voittoon Volkswagenillaan lähes kahden minuutin erolla seuraavaan kuljettajaan.
– Järjettömän hauska olla taas korkeimmalla pallilla. Siitä on pitkä aika, kun olen hymyillyt näin leveästi ja minulla on ollut näin hauskaa autossa, Solberg totesi voiton jälkeen VG:n mukaan.
Cambrian ralli ajetaan Llandudnossa Walesissa. Solberg teki siellä MM-rallidebyyttinsä vuonna 2019, kun Britanniassa ajettiin edellisen kerran MM-rallia. Silloin nuori Solberg päihitti isänsä Petter Solbergin ja hänestä odotettiin tulevaisuuden tähteä.
– Mielestäni nämä tiet ovat täysin ainutlaatuisia ja Britannian rallin pitäisi palata MM-kalenteriin, Solberg sanoi.
On eri asia, pääseekö Solberg MM-rallia vielä ajamaan. Tämä vuosi sujui lähes katastrofaalisen heikosti. Keskeytyksiä tuli kauden aikana hävyttömän paljon, vaikka parhaimmillaan Solberg onnistui ajamaan Belgian MM-rallissa neljänneksi. Neljäs sija tuli lopulta kärkikuljettajien ulosajojen myötä.
Uusimmat
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:25
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
Lataa lisää