EU:n Lissabonin sopimuksessa oleva Artikla 50 vuodelta 2010 on ainoa kohta, jossa määriteltään miten maa voi erota EU:sta. Asiantuntijoiden mielestä siinä on kuitenkin ongelmia.
MTV Uutiset kaivoi artiklan kokonaisuudessaan esille.
Artikla 50:1. Jäsenvaltio voi valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti päättää erota unionista. 2. Jäsenvaltio, joka päättää erota, ilmoittaa aikomuksestaan Eurooppa-neuvostolle. Unioni neuvottelee ja tekee kyseisen jäsenvaltion kanssa sopimuksen eroamiseen sovellettavista yksityiskohtaisista määräyksistä Eurooppa-neuvoston antamien suuntaviivojen perusteella ja ottaen huomioon puitteet, jotka sääntelevät kyseisen valtion myöhempiä suhteita unioniin. Kyseinen sopimus neuvotellaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 218 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Sen tekee unionin puolesta neuvosto, joka tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. 3. Perussopimuksia lakataan soveltamasta asianomaiseen jäsenvaltioon sinä päivänä, jona erosopimus tulee voimaan tai, jollei sopimusta ole, kahden vuoden kuluttua 2 kohdassa tarkoitetusta ilmoituksesta, jollei Eurooppa-neuvosto yhteisymmärryksessä asianomaisen jäsenvaltion kanssa päätä yksimielisesti pidentää tätä määräaikaa. 4. Sovellettaessa 2 ja 3 kohtaa eroavaa jäsenvaltiota edustava Eurooppa-neuvoston ja neuvoston jäsen ei osallistu kyseistä jäsenvaltiota koskevan asian käsittelyyn eikä sitä koskevien päätösten tekemiseen Eurooppa-neuvostossa tai neuvostossa. Määräenemmistö määräytyy Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 238 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisesti. 5. Jos unionista eronnut jäsenvaltio hakee uudelleen jäsenyyttä, sen hakemus käsitellään 49 artiklassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti. |
Eurooppa-oikeuden professori Jukka Snell huomauttaa, että Artikla 50:ssä ei esimerkiksi sanota, miten maa ilmoittaa erostaan.
Tarkkaa tietoa ei ole siitä, onko se pääministerin tai presidentin ilmoitus, maan hallituksen ilmoitus tai ilmoitus, joka on hyväksytty maan parlamentissa hallituksen esityksestä.
– Varsinainen eroprosessi alkaa sillä, että Britannia ilmoittaa aikomuksestaan erota. Eurooppa-neuvosto eli EU:n huippukokous, tietenkin ilman Britanniaa, antaa ohjeet eroilmoituksen jälkeen aloitettaville neuvotteluille. Mallia neuvotteluille ei ole, koska niistä ei löydy ohjetta. Käytännössä jäsenmaat antavat komissiolle suuntaviivat, mitä pitäis tavoitella, Snell sanoo.
– Kukin maa esittää sitten mielipiteensä siitä, mitä eroneuvotteluissa olisi suuntaviivoina. Päätös niistä tehdään sitten konsensuksella, eli yksimielisesti. Sitten komissio neuvottelee eron ehdoista Britannian kanssa.
Snellin mukaan käytännössä puhutaan kahdesta sopimuksesta: erosopimuksesta ja siitä sopimuksesta, millainen Britannian suhde EU:hun on eron jälkeen.
–Neuvotelujen ollessa käynnissä Britannia osallistuu normaalisti kaikkeen muuhun EU:n toimintaan, hän sanoo.
– Aikaraja on kaksi vuotta ja se on käytännössä tiukka koska sitä voidaan pidentää vain yksimielisesti.