Tämä F1-radan ansa teki satojen tuhansien vahingot talleille – FIA-pomolta kylmä näpäytys tv-lähetyksessä kuultuun radioviestiin

Ranskan F1-harjoituksissa nähtiin perjantaina useita tilanteita, joissa radalla jo useamman vuoden köllötelleet ajohidasteet alkoivat tehdä suurta vahinkoa autoille. FIA:n kilpailujohtajan Michael Masin mukaan tallit ovat itse toivoneet tällaista puuttumista rataviivojen ylityksiin.

Keltaiset ajohidasteet sijaitsevat Paul Ricardin radan kakkosmutkan ulosmenoalueella. Nopeilla kierroksilla kuskeilla lipsahti ajolinja toisinaan yli metrillä kanttareista leveäksi – ja silloin rytisi.

Kuusi korkeaa hidastetta moukaroivat autojen etusiipiin ja pohjalevyihin kunnon kolhuja. Näin kävi esimerkiksi Valtteri Bottakselle, jonka ensimmäisten treenien vauriot olivat Mercedeksen FIA:lle suuntaamaan radioviestin mukaan kymmenien, ellei jopa satojen tuhansien puntien arvoisia.

Iltapäivän harjoituksissa sama tapahtui Max Verstappenille. Red Bullin urheilujohtaja Jonathan Wheatleyn antaessa palautetta kilpailujohtaja Michael Masille tämä antoi varsin piikikkäitä vastauksia.

– Ne olivat siellä itse asiassa jo vuonna 2019, Masi tokaisi.

– Tiedämme, että nämä autot käyttävät erilaisia alueita. Nythän he eivät mene pitkillä vedoilla lähellekään niitä. Rangaistus leveäksi menemisestä, mikä voi olla myös ajanhukkaa, voi olla 100 000 puntaa, Wheatley vastasi.

Tässä kohtaa Masilla oli seuraava ässä hihassaan. F1-sarjassa on käyty jatkuvaa keskustelua ratarajojen ylittämisestä. Monet ovat kritisoineet juuri Paul Ricardin kaltaisia ratoja, joilla ulosmenoalueet ovat pelkkää asfalttia, eikä radan ylittämistä estämässä ole sorahautoja tai muureja.

– Luulen, että olen kuullut myös tarpeeksi tallipäälliköiden ja kuljettajien vaatimuksia fyysisistä esteistä, Jonathan, Masi kommentoi.

Ennen lauantain treenejä kuullaan, onko FIA taipunut tekemään muutoksia ajohidasteisiin.

Lue myös:

    Uusimmat