Valtteri Bottas kalliista kolistelustaan: "Luulen, että rikoin jotain"

Valtteri Bottakselle paluu perinteisemmille moottoriradoille tarjosi heti viime viikkoja parempaa tuntumaa Mercedeksen F1-autoon, joka kylläkin koki kovia suomalaisen käsittelyssä Paul Ricardin radalla.

Perjantain Ranskan F1-harjoituksissa puhuttivat eniten keltaiset ajohidasteet, jotka vaanivat kuskeja kakkosmutkan ulosmenoalueella. Jokainen niiden yli rymistellyt auto sai isoja kolhuja.

Bottakselle keltaiset ”makkarat” tulivat tutuiksi heti päivän ensimmäisissä treeneissä. Mercedeksen radioviesti kilpailunjohdolle paljasti, että autoon tuli ainakin kymmenien tuhansien, ellei jopa sadan tuhannen arvoiset vauriot.

Bottas näki, että kyseinen rataosuus on ehkä liian rankaiseva viivojen yli kruisaileville kuskeille.

– Kuskina sitä päätyy sinne, jos painaa liian kovaa, mutta se on kyllä aika rankaiseva.

– Luulen, että rikoin jotain osia pohjasta enkä tainnut olla ainoa. Voi olla, että siitä keskustellaan vielä, Bottas totesi päivän päätteeksi.

Kaiken kaikkiaan ajopäivä oli suomalaiskuskilta varsin hyvä. Kaksi edellistä kisaviikonloppua Monacon ja Azerbaidzhanin katuradoilla olivat Mercedekselle epätavallisen vaikeita, joten nyt paluu perinteiselle moottoriradalle tuntui helpotukselta.

– Pystyn luottamaan autoon. Se on varmaankin suurin ero, Bottas sanoi.

Mercedes vaihtoi kumpaankin autoonsa uuden rungon, jotta mystiset säätö- ja ajettuvuusongelmat saataisiin mahdollisimman hyvin selätettyä. Bottas ei vielä osannut arvioida tämän toimenpiteen vaikutusta.

– On vaikea sanoa, johtuuko se rungosta vai rataolosuhteista, mutta tuntuma on ainakin varmuudella paljon parempi kuin muutama viikko sitten. Aloitimme viikon oikealla jalalla. Kaikki tuntui hyvältä ja mukavalta. Auto tuntuu toistaiseksi aika nopealta.

Lue myös:

    Uusimmat