Talvivaarasta luvassa lopultakin korvauksia – puolet hakijoista on jo luovuttanut turhautuneina: "Järjestelmä ei ole oikeudenmukainen, siinä on valuvika"

Vuosia jumissa ollut oikeudenkäynti Talvivaaran entisen kaivoksen aiheuttamien ympäristövahinkojen korvaamisesta kalastajille ja kiinteistönomistajille on käynnistymässä. Kainuun käräjäoikeus selvittää aluksi ketkä haluavat vielä jatkaa käräjöintiä.

– Olemme ensin yhteydessä kantajiin ja tiedustelemme ovatko vaatimukset vielä voimassa. Joskus tammikuun lopulla meillä pitäisi olla näkemys, miten tämä etenee, kertoo käräjätuomari Mirja Seppänen Kainuun käräjäoikeudesta.

Alun perin noin 140 haitankärsijää jätti vahingonkorvausvaatimuksensa Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle. Sieltä ne siirtyivät käräjäoikeuteen ja lopulta vaatimukset erotettiin varsinaisesta rikosjutusta omaksi siviilijutuksi.

"Järjestelmässä valuvika"

Yhdessä vaiheessa korvauksia yritettiin sovitella osapuolten kesken, mutta yritys kariutui, kun kaikki yhtiöt eivät lähteneet siihen mukaan. Esimerkiksi kaivoksen nykyinen toiminnanharjoittaja Terrafame katsoi, ettei se ole osapuoli vahingonkorvauksissa.

Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden professori Tapio Määttä pitää syntynyttä tilannetta haitankärsijöiden kannalta kohtuuttomana.

– Kokonaisjärjestelmä ei ole oikeudenmukainen. Siinä on eräänlainen järjestelmävaluvika. Koko ketju johtaa sellaiseen onnettomaan lopputulokseen, että yksittäiset kansalaiset hakevat oikeuksiaan omalla kuluriskillä, Määttä huomauttaa.

Syyttäjille kuuluu rikosvastuu

Talvivaaran rikosjutussa toisena syyttäjänä käräjä- ja hovioikeudessa toiminut kihlakunnansyyttäjä Kimmo Vakkala korostaa, että syyttäjille kuuluu rikosvastuu, ei vahingonkorvausvastuu.

– Osallistuimme tähän keskusteluun rikosprosessin liitännäisasiana. Se olisi ollut työmääränä valtava. Olisimme joutuneet kuuntelemaan satoja tunteja kantajien todistelua oikeudessa eikä syyttäjälaitoksella ole sellaiseen resursseja, Vakkala perustelee.

– Tilanne olisi voinut olla toinen, jos se olisi voitu toteuttaa kohtuullisella työpanoksella.

Käräjäoikeus harkitsee istuntoja

Alkuperäisistä korvausten hakijoista suuri joukko turhautui asian venymiseen ja sovittelun kariutumiseen. Moni pelkäsi myös oikeudenkäyntikuluja.

– Noin 70 lienee mukana, puolet alkuperäisistä, käräjätuomari Seppänen arvioi.

Kainuun käräjäoikeudessa ei ole vielä ratkaistu tarvitaanko oikeudenkäynnissä myös istuntokäsittelyä.

– En usko, että tämä menee pelkällä kansliatuomiolla, mutta se tarkentuu alkuvuodesta. Rikokseen liittyvä näyttöhän on annettu jo oikeudessa, Seppänen viittaa Korkeimman oikeuden tuomioon.

Korkeimmassa oikeudessa Talvivaaran entinen toimitusjohtaja tuomittiin törkeästä ympäristön turmelemisesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja entinen tuotantojohtaja sakkoihin ympäristön turmelemisesta. Käytännössä KKO piti hovioikeuden tuomion ennallaan.

Seppänen ei lähde vielä arvioimaan ovatko tuomion saaneet johtajat vastaajia myös vahingonkorvausoikeudenkäynnissä. Se on kuitenkin hyvin todennäköistä, arvioidaan useista eri lähteistä MTV Uutisille.

Myös AVI:sta korvauspäätös

Samaan aikaan kun käräjäoikeus käynnistelee vahingonkorvausoikeudenkäyntiä, pohtii korvauksia myös Pohjois-Suomen aluehallintovirasto. AVI:n korvaukset koskevat ympäristöluvan mukaista toimintaa. AVI tutkii siis viran puolesta, aiheutuuko kaivostoiminnasta vahinkoa.

Korvaukset koskevat ympäristölupaa, joka on ollut voimassa vuodesta 2013 alkaen. AVI lupailee ratkaisua vuoden vaihteen tienoilla.

– Päätösluonnos on valmistumassa, vahvistaa ympäristölakimies Riitta Riihimäki aluehallintovirastosta.

Purkuputken vaikutus arvioitavana

Haittoja arvioidaan molempiin purkusuuntiin, pohjoiseen Oulujärven vesistöön, ja etelään Savon puolelle. Osana laajaa kokonaisuutta arvioidaan esimerkiksi Talvivaaran purkuputkesta Nuasjärven ammattikalastajille aiheutuvat haitat.

Etelän suunnassa Sonkajärven puolella sijaitsee esimerkiksi Laakajärvi. Sen tila on kohentunut ja kalansaaliit parantuneet.

– Sulfaatit ovat hävinneet syvänteistä. Kalastus on täällä nyt kannattavaa, mutta viisi vuotta piti olla evakossa poissa järveltä, kertoo ammattikalastaja Raimo Tervonen.

Kalastajien lisäksi viranomainen on arvioinut kesämökkiläisten ja muiden kiinteistönomistajien vahinkoja.

– Tässä on satoja asianosaisia. Asiat ratkaistaan kiinteistökohtaisesti, Riihimäki tarkentaa.

Luvanmukaisesta toiminnasta määrätyt korvaukset maksaa ympäristöluvan haltija, nykyinen toiminnanharjoittaja Terrafame Oy. Yhtiö on tehnyt jo aiemmin korvausesityksen viranomaisille. 

Lue myös:

    Uusimmat