Mainos

Talvivaaran kaivos listautuu Lontoon pörssiin

Talvivaara Kaivososakeyhtiö aikoo kerätä osakeannilla varoja kaivoshankkeeseen. Sotkamon lounaisosassa sijaitseva Talvivaara on Euroopan suurin tunnettu ja yhä hyödyntämätön nikkeliesiintymä.

Sotkamolainen kaivosyhtiö Talvivaara listautuu Lontoon pörssin päälistalle. Yhtiön mukaan listautuminen tapahtuu ensi kuussa. Tavoitteena on kerätä vähintään 200 miljoonaa euroa institutionaalisilta sijoittajilta.

Talvivaaran toimitusjohtaja Pekka Perä kertoo, että listautumisannilla ja siihen liittyvällä lainapaketilla kerättävät varat riittävät siihen saakka, kun yhtiön tuotanto pääsee vauhtiin vuodesta 2009 lähtien.

Yhtiö solmi jo maanantaina 240 miljoonan euron lainasopimuksen brittiläisen Standard Bankin, ranskalaisen Societe Generalin ja Nordean kanssa.

Perä perustelee listautumista Lontooseen sillä, ettei pohjoismaisissa pörsseissä osata välttämättä hinnoitella kaivosyhtiöitä. Lontoon pörssiin on listautunut runsaasti kaivosyhtiöitä, joten kaupankäynti Talvivaaran osakkeella on todennäköisesti selvästi vilkkaampaa Lontoossa.

Perä korostaa, että kaivosyhtiö on varautunut myös nikkelin hinnan laskuun nykyiseltä huipputasolta.

Talvivaara on Euroopan suurin tunnettu ja yhä hyödyntämätön nikkeliesiintymä.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.