Antti Järven isoisoisä jäi sodan jälkeen Neuvostoliiton puolelle. Suku vaikeni tapahtumista visusti, ja Järvi lähti vuonna 2022 Venäjälle selvittämään isoisoisänsä kohtaloa.
Talvisodan alussa Suomen itäisiin rajakyliin jäi puna-armeijan tullessa saarroksiin noin 2 500–2 700 suomalaista, joita ei ehditty evakuoida, kertoo historian professori Maria Lähteenmäki Itä-Suomen yliopistosta.
– Aihepiiriä ei kuitenkaan ole kartoitettu kokonaisvaltaisesti, mutta mainintoja heistä löytyy arkistoista ja muun muassa paikallishistorioista, Lähteenmäki sanoo.
Hän on itse perehtynyt muun muassa Petsamon seudun tilanteeseen. Siellä tulitusten keskellä noin 400 ihmistä joutui saarroksiin kyliinsä venäläisten edetessä. Jonkin ajan kuluttua suomalaiset siirrettiin Neuvostoliiton puolelle Murmanskiin.
Siviilivankien palautukset alkoivat toukokuussa 1940. Tuolloin noin 300 suomalaista pääsi palaamaan Petsamoon tai muualle Lappiin.
Satimeen jääneitä lapsia vietiin lastenkoteihin
Lähteenmäki korostaa, että kaikki Neuvostoliittoon jääneet eivät jääneet sinne vapaaehtoisesti. Tällaisia olivat esimerkiksi lapset, joilla ei ollut mukana vanhempia.
– Vanhemmat olivat ehtineet pakokuljetuksiin, mutta lapsia oli jäänyt satimeen. Lapset vietiin venäläisiin lastenkoteihin, ja osa katosi sille tielleen. Heille hankittiin Neuvostoliiton kansalaisuus, mikä hankaloitti sittemmin mahdollista paluuta Suomeen, Lähteenmäki sanoo.
– Nyt kun olemme kuulleet, kuinka venäläiset ryöstävät ukrainalaislapsia, tulee mieleen nämä toisen maailmansodan aikaiset lasten sieppaamiset, hän lisää.
Lähteenmäen mukaan arvioiden mukaan Neuvostoliittoon jäi yli 200 suomalaista. Venäläiset ovat puhuneet 155:stä "vapaaehtoisesta" eli vakaumuksellisista syistä sinne jääneestä. Jääneistä vain osa oli Lähteenmäen mukaan todellisia vapaaehtoisia. Osa jääneistä lähetettiin epäluotettavina vankileireille. Ilman vanhempia olleita lapsia taas lähetettiin lastenkoteihin, ja heistä alettiin kasvattaa neuvostoihmisiä.
Annantehtaan seurakunnan jäseniä jäi satoja rajan toiselle puolelle
Kansallisarkiston Suomalaiset Venäjällä -tutkimushankkeessa työskentelevä tutkija Jesse Hirvelä selaa valtiollisen poliisin mapista sattumalta löytämiään listoja ihmisistä, jotka olivat jääneet talvisodan jälkeen Neuvostoliiton puolelle Suojärvellä Laatokan Karjalassa.
– Tässä on ortodoksisen Annantehtaan seurakunnan jäseniä, jotka jäivät suomalaisilta evakuoimatta, hän sanoo.
Pelkästään tämän seurakunnan jäseniä jäi asiakirjojen mukaan noin 950 rajan toiselle puolelle aseiden hiljennyttyä. Nimien lisäksi listoissa kerrotaan syntymäajat ja -paikat.
Mapissa on myös listoja niistä ihmisistä, jotka palasivat myöhemmin samana vuonna Suomen puolelle. Täälläkin heidät kuulusteltiin, ja näistä kuulusteluista tehtiin pöytäkirjat.
Eräs Suomeen palannut sähkötyömies kertoo, kuinka Neuvostoliiton hyökkäyksen alettua aamulla 30. marraskuuta 1939 hän oli päässyt töistä yövuorosta voimalaitoksesta.
"Vaikka Ignoilasta vielä marraskuun 30 päivänä 1939 lähtikin eräitä nuorempia henkilöitä pakoon Suvilahteen, katsoi kertoja, ettei suuren perheensä kanssa tuolle vaivaloiselle pakomatkalle ehdi lähteä", lukee kuulustelupöytäkirjassa.
Seuraavana päivänä tulivatkin sitten venäläiset sotilaat Ignoilaan. Sähkötyömiehen asuntoon majoittui viitisenkymmentä sotamiestä ja kaksi luutnanttia sekä aluksi myös insinööriupseeri, joka tuli voimalaitoksen hoitajaksi. Suomalaisen piti sanojensa mukaan venäläisten pakottamana työskennellä voimalaitoksella.
Olot siviilivankileireillä olivat huonot
Suomeen palanneet kertoivat Hirvelän mukaan suomalaisille kuulustelijoille oloista talvisodan siviilivankileirillä Interposjolokissa Aunuksen Karjalassa. Vankileirille kuljetuksen aikana lapsia oli paleltunut kuoliaaksi. Ruoka oli huonoa, ja sitä oli vähän.
"Sairastumisia oli paljon. Lääkärinä toimi muuan siivoton naishenkilö, joka jakeli pulvereita ja salvaa lukuisille ihotautisille. Kertojan tapaamat eräät Amerikan-suomalaiset ovat kovasti valitelleet olojen kurjuutta ja elintarpeiden puutetta. Näitä Amerikasta tulleita oli ollut muutamia Interposjolokissa alkuaikoina", kuulustelupöytäkirjassa sanotaan.
Sähkötyömies kertoi myös tapaamastaan yli 50-vuotiaasta amerikansuomalaisesta. Tämä oli kertonut venäläisten sijoittaneen Kantalahteen suuria sotaväenosastoja.
"Tämän ja muidenkin kertomana kuuli huhuttavan, että Venäjä valloittaa Suomen 3 tai viimeistään 5 vuoden kulutta, ja että sitten tulee Ruotsin vuoro", pöytäkirjassa sanotaan.
Isoisoisästä vaiettiin visusti
Talvisodan jälkeen vapaaehtoisesti Neuvostoliiton puolelle jättäytyneiden joukossa oli toimittaja ja tietokirjailija Antti Järven samanniminen isoisoisä. Järvi on kirjoittanut sukulaisestaan kirjan Minne katosi Antti Järvi. Kirja on yksi tämän vuoden tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista.
Ennen kirjan kirjoitusurakkaa Järvi tiesi vuonna 1882 syntyneestä sukulaisestaan vain sen, että tämä oli ollut Yhdysvalloissa siirtolaisena kaivostyössä, palannut jossain vaiheessa takaisin kotiseudulleen Suomeen ja perustanut perheen.
– Ja sitten oikeastaan vaan sen, että hän talvisodan jälkeen jostain syystä jäi kotiseudulleen, kun lähes kaikki muut suomalaiset lähtivät evakkoon, Järvi sanoi.
Antin perhekin lähti evakkomatkalle, mutta Antti itse jäi Jaakkimaan lähelle Lahdenpohjan kauppalaa. Isoisoisästä vaiettiin suvun piirissä niin visusti, ettei tietoa ole ollut juuri saatavilla.
– Luulen, että siinä iso osa on häpeää. Perheen kirjeissä häpeään viitataan heti keväällä 1940. Se oli ollut häpeällinen teko silloin, ja oli tietenkin myöhemminkin, kun ajauduttiin myöhemmin sotaan Neuvostoliiton kanssa.
Neuvostoliitto oli vihollinen, jonka katsottiin olevan kaiken pahan alku ja juuri. Se, että joku päätti jäädä sinne, oli Järven mukaan käsittämätön asia sinä aikana ja myös sotien jälkeen.
– Se, että isä oli siirtynyt vihollisen puolelle, oli kipeä paikka perheen pojille, jotka olivat sotapalveluksessa ja itse puolustamassa isänmaata.
Toisaalta perhe yritti kuitenkin sotien jälkeen Suomen ulkoministeriön kautta selvittää Antin olinpaikkaa.
– Kun ei ole saatu tietoa eikä osattu kertoa tapahtumista, asiasta on päätetty vaieta.
Isoisoisän jäljille Ukrainan sodan varjossa
Antti Järvi alkoi vuonna 2020 selvittää isoisoisänsä Antin kohtaloa. Hän etsi lähteitä, haastatteli ihmisiä ja matkusti lopulta huhtikuussa 2022 Venäjälle. Ajankohta ei ollut paras mahdollinen, sillä Venäjä oli aloittanut täysimittaisen sodan Ukrainaa vastaan vain pari kuukautta aikaisemmin.
Tutkimusten aikana selvisi, että Antin tapaan samalle paikkakunnalle oli jäänyt myös muita ihmisiä. Joidenkin taustoista löytyi poliittiseen vakaumukseen ja ideologiaan liittyviä asioita, jotka mahdollisesti selittivät sitä, että he valitsivat Neuvostoliiton Suomen sijaan.
Isoisoisän valinnan kohdalla Järvi sanoo löytäneensä erilaisia selityksiä. Hän uskookin, että Antin päätökseen on vaikuttanut monta tekijää.
– Suhteellisen vahvasti nousee esiin se, että häntä harmitti jättää oma kotitalo, jota oli rakentanut. Perheellä oli Jaakkimassa uusi hieno omakotitalo.
Järvi uskoo, että Antin päätökseen vaikutti varmasti myös se, että paikkakunnalle oli jäämässä muitakin ihmisiä, joista osa oli hänen tuttujaan työmailta. Lahdenpohjaan ja sitä ympäröivään Jaakkimaan jäi Järven selvityksen mukaan Antin lisäksi parikymmentä muuta ihmistä.
Antti ehkä uskoi myös, että Neuvostoliiton puolelta löytyisi paremmin töitä kuin aivan uudelta paikkakunnalta Suomen puolella.
Myös ideologia on saattanut olla yksi selittävä tekijä.
– Ei kukaan tee tuollaista ratkaisua pelkästään siksi, että ei halua jättää taloaan. On ratkaisun takana pakko olla myös vakaumuksellista ajatusta takana. Mutta mikä sen rooli on, onkin hankala kysymys. On nimittäin monia ristiriitaisuuksia. Pojat ovat olleet suojeluskunnassa, eikä hänestä löydy mitään merkintöjä tai havaintoja kommunistisympatioista valtiollisen poliisin arkistoissa.
Salaisuuden verho
Antti palasi Yhdysvalloista Suomeen 1917, mutta ei hän eikä kukaan muukaan perheenjäsenistä osallistunut sisällissotaan.
Järvi uskoo, että isoisoisän aika siirtolaisena Yhdysvalloissa punaisessa ympäristössä on varmasti jollain lailla vaikuttanut. Toisaalta kyse saattaa olla myös Antin jonkinlaisesta pasifistisesta ajatusmaailmasta, jolloin talvisodan lopputuloksella ei ole ollut väliä. Antti on ehkä halunnut vain pysyä kotiseudullaan.
– Antin kohdalla löytyy jonkinlaisia selityksiä, mutta hänen persoonaansa ja motiiveihinsa jää edelleen salaisuuden verho.
Välirauhan aikana Antin kotiin lähettämistä kirjeistä välittyy Järven mukaan jotain sellaista, ettei tämä ajatellut ratkaisun olleen niin lopullinen kuin se sitten oli.
– Hän toivoi, että vaimo ja perheen nuorimmainen poika tulisivat sinne. Luulen, että hän ei välttämättä ymmärtänyt, kuinka peruuttamaton hänen ratkaisunsa oli ja millainen raja Suomen ja Neuvostoliiton välille tulee. Hän ei myöskään osannut ennustaa, että jatkosota syttyisi.
"Sosiaalisesti vaarallinen elementti"
Isoisoisän toive jäädä asumaan omaan kotiinsa ei kuitenkaan toteutunut. Jo 25. maaliskuuta 1940 Antti ja muut Lahdenpohjan alueelle jääneet siirrettiin Sortavalaan, jossa he työskentelivät reilun vuoden ajan. Jatkosodan alettua Antin ja muiden suomalaisten asema kuitenkin muuttui, ja heistä tuli jälleen viholliskansallisuuden edustajia.
Antti pidätettiin Sortavalassa 30. kesäkuuta 1941. Vain muutamia viikkoja myöhemmin hänet kuljetettiin tutkintavankilaan Krasnojarskin kaupunkiin Siperiassa. Anttia syytettiin vakoilusta, minkä hän kuulusteluissa kiisti. Syytteet olivat tekaistuja.
– Asiakirjoissa ihan myönnettiin, ettei konkreettisia todisteita asiasta ollut. Silti päädyttiin syyttämään häntä vakoilusta. Niin sanottuihin todisteisiin lukeutui muun muassa se, että hän oli ollut kirjeyhteydessä poikansa kanssa, joka oli asepalveluksessa ja kuului suojeluskuntaan.
Neuvostoviranomaisten mielestä vakoilusta kertoi myös se, että Antin perhe oli evakuoitunut Suomeen, mutta Antti itse oli jäänyt Neuvostoliittoon.
Joulukuussa 1941 tehdyssä yhteenvedossa oikeutta varten sanottiin, että Antti oli "sosiaalisesti vaarallinen elementti", joka oli saanut erityistehtävän suomalaiselta tiedusteluorganisaatiolta ja oli Neuvostoliiton vihollinen.
Tuomioksi tuli viisi vuotta vankeutta. Ennen lähettämistä vankileirille Antti kuoli vankisairaalassa maaliskuussa 1942.