Talven pakkasennätys rikki! Muoniossa 34,8 astetta miinuksella

Kuukausiennuste lupaa loskaista ja tuulista tammikuuta – kuun vaihteessa luvassa käänne 6:09
Pekka Pouta kertoo tuoreen kuukausiennusteen.

Kuluvan talven kylmimmät lukemat mitattiin lauantaina aamuyöllä Lapin Muoniossa, kun lämpötila laski 34,8 pakkasasteeseen, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan.

Pohjoisessa lämpötilat ovat pysyneet tuhdisti pakkasen puolella myös aamuyön jälkeen. Vielä kymmenen aikoihin aamulla esimerkiksi Sodankylässä mitattiin 34,2 astetta pakkasta.

Idässä pakkasta on lauantaina noin parikymmentä astetta ja maan etelä- ja länsiosissa 5–10 astetta.

–  Pilvisyys hieman estää kovimpia pakkasasteita. Se lisääntyy pikkuhiljaa ja tuuli alkaa vähän viritä, kertoo päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle.

Alkuviikosta tulee lunta, sitten lauhtuu

Saarikallen mukaan Pohjanmaan seudulle tulee jonkun verran lumisateita jo lauantaina. Laajemmin saderintama saapuu Suomeen sunnuntaina.

Sunnuntaille Ilmatieteen laitos on antanut koko maan länsiosiin varoitukset huonosta ajokelistä lumisateiden ja sään lauhtumisen vuoksi.

–  Alkuviikosta sataa lunta yleisesti melkein päivittäin, aluksi länsipainotteisesti. Tiistaina voi olla etelärannikollakin lumipyryä.

Tiistain jälkeen sää alkaa lauhtua, ja lämpötila voi kääntyä plussan puolelle jopa eteläistä Lappia myöten.

Lue myös:

    Uusimmat