Tältä näyttää tuleva Dingo-elokuva

Dingo nousi Suomen siihen mennessä kalleimmaksi juhannusesiintyjäksi kesällä 1985 1:11
Dingo nousi Suomen siihen mennessä kalleimmaksi juhannusesiintyjäksi kesällä 1985

Dingo-yhtyeestä kertova elokuva saa ensi-iltansa syksyllä 2024. 

Mari Rantasilan ohjaaman Levoton Tuhkimo -elokuvan ensimmäinen teaser-traileri on julkaistu. 

Elokuvan pääosaa Pertti "Nipa" Neumannia esittää Saku Taittonen. Muissa rooleissa nähdään Mauno Terävä, Ronja Keiramo, Valtteri Lehtinen, Emil Kihlström, Samuel Kujala ja Alvari Stenbäck.

Pave Maijasen roolissa nähdään Reino Nordin ja manageri Lasse Norresta näyttelee Elias Salonen. Katso elokuvan traileri: 

Elokuva keskittyy yhtyeen läpimurtoon ja suosion vuosiin, mutta myös äkilliseen tuhoon. Elokuvassa avataan myös Neumannin henkilökohtaista elämää Dingomanian keskellä. Vaikka elokuva on saanut inspiraationsa tosielämästä, sen kerrotaan olevan silti fiktiivinen teos. 

Lue myös:

    Uusimmat