Tältä näyttää Tampereen ratikka - myös naapurikuntia kiinnostaa

Tampereen raitiotiehankkeen alkuvaiheen reittiverkosto on jo valmis, vaikka hanke odottaa vielä lopullista kaupunginvaltuuston päätöstä sekä valtion ratkaisua rahoitusosuudesta.

Tampereelle aiotaan rakentaa nopeasti kulkeva ratikka, joka kulkee kolme neljäsosaa reitistään erillään muusta liikenteestä.  

– Sellaista 19-20 kilometrin tuntinopeutta suunnitellaan, sanoo projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen.  

Naapurikunnatkin ovat hengessä mukana, sillä Pirkkala, Ylöjärvi ja Kangasala ovat kiinnostuneita ulottamaan raitiotien omille alueilleen.  

Jos hanke etenee aikataulun mukaisesti, pääsevät tamperelaiset ratikkansa kyytiin vuonna 2018. Ensin on määrä rakentaa Hervannan ja keskustan yhdistävä reitti. Nyt valmiiksi suunniteltu verkosto on tarkoitus saada valmiiksi 2020-luvun alkupuolella.  

Kustannusarvio on yhteensä hiukan yli 330 miljoonaa euroa. Tampere on asettanut toteuttamisen ehdoksi sen, että valtio osallistuu raiteiden rakentamiskustannukseen 30 prosentin osuudella.

Rahoituspäätös jää seuraavan hallituksen tehtäväksi.  

Lue myös:

    Uusimmat