Talouden piristyminen tarttui työllisyysasteeseen, mutta työttömyysaste junnaa paikallaan

Työllisyysaste on noussut, kertoo Tilastokeskus. Maaliskuussa työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli 69,2 prosenttia, kun se helmikuussa oli 69,1 prosenttia.

Kausitasoitettu luku tarkoittaa, että luvuista on poistettu vuodenajoista johtuva vaihtelu. Näin kausitasoitetun sarjan luvut ovat keskenään vertailukelpoisia. Sama pätee myös aikasarjan trendin luvuille.

Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi on noussut hiljalleen alkaen vuoden 2015 joulukuusta, jolloin luku oli 68,2 prosenttia. Hallituksen tavoite on 72 prosenttia.

Työttömyysasteen trendi oli maaliskuussa 8,7 prosenttia, eli se pysyi helmikuun tasolla. Työttömyyden trendiluku on pysynyt ennallaan viime vuoden elokuusta asti.

Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan pitkäaikaistyöttömien määrä on laskussa. Yli vuoden työttömänä olleita oli maaliskuussa noin 112 000, mikä on yli kahdeksan prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.  

Lue myös:

    Uusimmat