Tallipomolta tylyt terveiset epäinhimillisestä F1-kalenterista kauhistuneille: "Olisi parempi lähteä"

F1-sarjassa on määrä ajaa ensi vuonna ennätykselliset 23 osakilpailua. Kun kauden viimeistä osakilpailua ollaan vielä aikaistamassa joulukuulta pitkästi marraskuun puolelle, edessä on useita peräkkäisiä kisaviikonloppuja.

Viime vuosien kisakalentereissa on nähty useampia kahden GP-viikonlopun putkia, ja tutuksi on tullut myös muutama kolmen viikonlopun putki. Kun kalenteri kasvaa vuosi vuodelta, F1-piireissä on käyty yhä enemmän keskustelua lajitoimijoiden hyvinvoinnista.

Tallit ovat toivoneet, ettei kolmen viikonlopun putkia järjestettäisi, sillä ne ovat äärimmäisen rankkoja rypistyksiä kisasta toiseen matkaaville työntekijöille ja heidän perheilleen; työpäivät radalla ovat pitkiä, ja poissaoloa läheisten luota kertyy päivätolkulla.

Tästä huolimatta kolmen kisan putkia on tänäkin vuonna kolme, ja mediassa esillä olleessa ensi vuoden kalenteriluonnoksessa niitä on yhtä paljon.

AlphaTaurin tallipäällikkö Franz Tost ei kuitenkaan näe asiassa mitään ongelmaa.

– Me olemme kilpa-autotalli, ja radalla työskentelevien ihmisten tulisi olla iloisia, kun kisoja on mahdollisimman paljon, Tost sanoi Planet F1 -sivuston mukaan.

– Meidän pitäisi olla iloisia siitä, että F1 on tilanteessa, jossa se voi järjestää 23 kilpailua. Jos joku ei pidä siitä, hänen olisi parempi lähteä.

Tavanomainen rytmi AlphaTaurilla on Tostin mukaan sellainen, että mekaanikot saavat viettää yksittäisen GP-viikonlopun jälkeen kolmesta neljään päivää kotona.

– Insinöörien kohdalla se on vähän vaikeampaa, mutta muistan, miten ennen vanaan insinöörit menivät kisoista suoraan testeihin.

Monilla talleilla oli ennen vanhaan myös erilliset kisa- ja testiryhmänsä.

Lue myös:

    Uusimmat