Tällaista ei ole ennen Suomessa nähty! Myyrä sabotoi uutuusohjelmassa kilpailua salaa

Ennennäkemätön seikkailuformaatti rantautuu Suomeen.

Myyrä-ohjelmassa yksitoista toisilleen tuntematonta, tavallista suomalaista lähtee juontaja Roope Salmisen johdolla elämänsä seikkailuun Meksikoon.

Yllätyksellisen matkan aikana kilpailijat ratkovat nokkeluutta, näppäryyttä ja rohkeutta vaativia tehtäviä. Kilpailijoiden tavoitteena on onnistua yhdessä tehtävissä ja kasvattaa näin rahapottia, jonka seikkailun päätteeksi vain yksi heistä voittaa itselleen.

Yksi kilpailijoista on kaksoisagentti eli Myyrä

Yksi kilpailijoista on kaksoisagentti eli Myyrä, jonka tehtävänä on sabotoida tehtäviä ja pitää rahapotti mahdollisimman pienenä – jäämättä kiinni kilpakumppaneilleen. Kilpailijat yrittävät parhaansa mukaan päätellä, kuka heistä voisi olla tuo kapuloita rattaisiin pistävä alisuoriutuja – eli Myyrä.

Suurin twisti kilpailussa on se, että kilpailijat pyrkivät selvittämään, kuka heidän joukossaan on tuotantoon kuuluva Myyrä.

– Myyrän tehtävänä on yrittää pitää tämä rahapotti mahdollisimman pienenä eli sabotoida näitä tehtäviä ja sitä ryhmää sisältäpäin jäämättä kuitenkin kiinni, Salminen tarkentaa.

Myyrä starttaa MTV3-kanavalla 1.1.2019 klo 19.30

Lue myös:

    Uusimmat