Tällainen on Mannerheim-näyttelijä

Mannerheim-elokuvan pääosan esittäjä oli monille yllätys.

Ylen tuottamassa elokuvassa Mannerheimia esittää kenialaisnäyttelijä Telley Savalas Otieno. Hänelle päärooli merkitsee uutta vaihetta urallaan. Jo aikaisemmin hän on yrittänyt läpimurtoa Euroopassa. Hän yritti löytää töitä muun muassa Roomasta, mutta silloin kielivaikeudet osoittautuivat esteeksi. Lopulta hän sai töitä rypäleenpoimijana muiden maahanmuuttajien kanssa. Samaan aikaan hänen avioliittonsa hajosi pariskunnan menetettyä lapsensa.

Eronsa jälkeen Telley muutti yksin Milanoon ainoastaan muutama euro taskussa. Työttömänä, asunnottomana ja kielitaidottomana hän pääsi juoksupojaksi Armanin muotitaloon. Vuonna 2009 Telley palasi kotiinsa aloittaakseen uuden elämän. Sen jälkeen hän on tehnyt uraa mallina ja työskennellyt Kenia elokuvateollisuudessa. Lisäksi hän on mukana hyväntekeväisyystoiminnassa, jossa pyritään pitämään nuoria pois kaduilta ja vieroittamaan huumeista.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat