Takseissa havaittiin poliisin mukaan "yllättävän paljon puutteita" – tuorein valvontaisku Hämeeseen

Takseissa havaittiin runsaasti puutteita Hämeessä, poliisi kertoo.

Eilen Hämeen poliisilaitoksen alueella toteutetuissa valvontaiskuissa yli puolessa takseista löytyi huomautettavaa. Valvontaiskuissa tarkastettiin 69 taksia, joista 42:ssa oli huomautettavaa.

Eniten puutteita havaittiin siinä, että luvanhaltijan tai kuljettajan nimi ei ollut matkustajan nähtävillä. Myös ajopäiväkirjan puuttuminen tai puutteellisuus olivat hämäläistakseissa yleinen ongelma.

–  Puutteita oli yllättävän paljon, Kanta-Hämeen valvonnasta vastannut ylikonstaapeli Jarno Alarotu sanoo tiedotteessa.

Poliisi kirjoitti valvonnan aikana 32 sakkoa sekä yhdeksän liikennevirhemaksua.

Samoja ongelmia myös muualla Suomessa

Taksivalvonnassa tarkastettujen ajoneuvojen kunnossa ei ollut huomautettavaa. Poliisin mukaan takseissa havaitut puutteet eivät varsinaisesti vaaranna liikenneturvallisuutta, mutta ne vaikuttavat matkustajan ja kuluttajan oikeuksien toteutumiseen.

–  Noin joka kolmannesta valvonnassa tarkastetusta taksista puuttuivat joko luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot tai kuljettajan nimitiedot tai kummatkin. Toivomme taksinkuljettajien ja taksiyrittäjien kiinnittävän mainittujen tietojen esilläpitoon enemmän huomiota, sanoo Liikenne- ja viestintäviraston asiantuntija Tiina-Liisa Ruotsalainen.

Tänä vuonna taksiliikenteessä on havaittu samankaltaisia puutteita myös muun muassa Helsingissä, Oulussa ja Lounais-Suomessa. Esimerkiksi Helsingissä puutteita paljastui lähes joka toisessa taksissa.

Taksiliikenteen toimijoita ja liikenteen harjoittamista valvovat muun muassa poliisi, Liikenne- ja viestintävirasto, Verohallinto sekä aluehallintovirastot.

Rikospaikka 3.11.2022: Näin poliisi selvitti Helsingin taksiraiskaajan häikäilemättömän rikossarjan

Lue myös: 

Lue myös:

    Uusimmat