Taiteilija James Iles kuvaa töissään Helsinkiä: Nosturit ovat juttuni
Walesilainen taiteilija James Iles tuottaa Helsingin inspiroimaa taidetta. – Maalaukset ovat tavallaan reaktio muuhun työhöni, koska se on hyvin kontrolloitua: jos teen storyboardia, piirrän mahdollisimman tarkasti sitä, mitä ohjaaja ajattelee, tv-sarjojen teossa mukana ollut iles sanoo.
Seinällä roikkuva musta-keltainen maalaus kiinnittää huomion: sen kehyksessä on pyörät.
Työn nimi on Moving parts.
– Tämä on Hietalahdessa sijaitsevan nosturin alaosa. Ne on suunniteltu liikkumaan. Työssä on valtavia, nosturin alaosassa olevia moottoreita. Vaikka työ on käännetty kyljelleen, halusin antaa kuvan siitä, että työ voisi liikkua, taiteilija James Iles sanoo.
Nostureihin hurahtanut Iles esittelee Helsinkiä kuvaavia töitään värikylläisessä näyttelyssä, jonka nimi on Big Toys. Nosturit ja rekat ovatkin kuin isojen miesten leikkiautoja.
– Värien ja objektien yhdistelmä saa ajattelemaan isoja leluja. Yksi työ keskittyy laitteeseen, jolla tasoitetaan tietä. Niillä laitteilla on suuri rooli kesässä ja niitä näkee paljon, ne dominoivat katuja. Ajattelin, että niitä käytetään kuten isoja leluja. Usein ne vain ovat, tekemättä mitään, Iles sanoo.
– Maalaukset ovat tavallaan reaktio muuhun työhöni, koska se on hyvin kontrolloitua: jos teen storyboardia, piirrän mahdollisimman tarkasti sitä, mitä muut ihmiset kuten ohjaaja ajattelevat. Maalausten kanssa olen vapaampi.
Iles on myös storyboard artist, joka piirtää suunnitelmia tv-sarjojen tai elokuvien kohtauksista. Hän on työskennellyt esimerkiksi sarjoissa Doctor Who ja Hartswood Filmsin tuottamassa Sherlockissa.
Pakkomielle teollisuuteen
Taustaltaan Iles on kuvittaja. Toisin kuin monet muut taiteilijat, Iles saa inspiraationsa aivan muualta kuin luonnosta – jota hän tosin on kuvannut eläintarhoille ja villieläimiin keskittyville hyväntekeväisyysjärjestöille.
– Olen pakkomielteinen teollisuusjuttujen suhteen. Minusta kaupungit ja suuret teollisuusalueet ovat kiehtovia maisemia, varsinkin yöllä, kun ne on valaistu, Iles kuvaa.
– Nosturit ovat juttuni, pidän niistä paljon. Huomaan suuret koneet kaduilla, minusta ne ovat kiehtovia. Pysähdyn kuvaamaan koneita, jotka kaivavat katua auki. Työmiehet varmasti pohtivat, miksi olen ottamassa kuvia ja luonnostelemassa koneita.
Tulevaisuudessa Iles aikoo siirtyä veistosten suuntaan – nekin tosin kuvaavat suuria koneita tai koneiden osia.
– Tätä (veistosta) haluaisin tehdä vuonna 2014, käyttäen talteen otettua metallia, Iles sanoo osoittaen luonnosta kaktukselta näyttävästä veistoksesta.
– Ajattelin Hietalahtea tehdessäni tätä. Kaikki osat perustuvat mekaanisiin osiin, jotka ovat laivojen sisällä. Suunnitelma perustuu kaktukseen. Kaktus pysyy pienenä juuriosastaan mutta jatkaa kasvuaan, kunnes siitä tulee epästabiili. Toiveeni, ettei niin tapahdu Hietalahden alueen kanssa: että siitä tulisi pelkkä asuinalue ja teollinen menneisyys katoaisi.
Veistosten lisäksi elokuvat inspiroivat Ilesiä edelleen. Hän haluaisi ohjata ja tuottaa jotakin omaa. Ensimmäinen mahdollisuus iskee jo kesällä 2014.
– Kuvaamme lyhyttä kauhuelokuvaa Walesissa tänä kesänä. Keräämme rahaa, jotta saamme hirviön puvun tehtyä. Se on old school -elokuva, 1950-luvun tyylinen mustavalkoinen monsterielokuva, jossa on oikea ihminen kumipuvussa. Ei erikoistehosteita. Siitä tulee hauskaa. Se on ensimmäinen askeleeni tuottamista ja ohjaamista kohti.
James Ilesin taidetta helsinkiläisessä Galleria Saimassa 15.6. asti.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää