Taika Koilahden tulos muutettiin jälkikäteen, pisin karsintahyppy merkattiin ensin yliastutuksi – "Ei sellaista jälkeä piikkarista jää"

Taika Koilahden pituushypyn karsinnassa riitti jännitystä ja eri vivahteita alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Ruotsin Gävlessä.

Koilahti hyppäsi ensimmäisellä hypyllään 601, mutta pomppasi toisellaan karsintarajan (640) yli, sillä tulos oli 648. Hyppy merkattiin aluksi yliastutuksi ja Koilahti joutui hyppäämään vielä kolmannenkin hypyn, joka kantoi 624.

– Siinä oli jotakin vahalla niin kuin viiva, mutta ei sellaista jälkeä piikkarista jää, Koilahti kertaili SUL:n tiedotteessa.

Järjestäjät vahvistivat myöhemmin, että Koilahden toinen hyppy kantoi karsintarajan yli ja että se ei ollut yliastuttu. Näin ollen Koilahti oli tuloksellaan 648 karsinnan kolmas ja eteni EM-finaaliin.

– Menen rennolla fiiliksellä (finaaliin) ja juoksen loppuun asti. Ei tässä tarvitse stressata, ei se kunto ole sieltä mihinkään kadonnut, Koilahti pohti. 

Karsinnassa pisimmälle pomppasi Ranskan Hilary Kpatcha, joka hyppäsi tuloksen 681.

 

Lue myös:

    Uusimmat