Tähtitanssija Cristal Snow laihtui roimasti – elämäntavat uusiksi

Cristal Snow, Kia Lehmuskoski
MTV
Julkaistu 15.10.2014 13:07
Toimittajan kuva

Sarianne Tähtivaara

sarianne.tahtivaara@mtv.fi

Tanssitähti Cristal Snow on pudottanut painostaan kahdeksan kiloa muutamassa kuukaudessa.

Tähtitanssija Cristal Snow on karistanut vartalostaan tanssiharjoittelun ansiosta huimat kahdeksan kiloa. Kilot ovat lähteneet kuin itsestään muutamassa kuukaudessa.

– Olemme harjoitelleet kahdeksan viikkoa, eli kilo per viikko on lähtenyt. Se oli turhaa kesällä kertynyttä painoa, Cristal kertoo.

Cristalin huima painonpudotus selittyy pitkälti intensiivisillä tanssitreeneillä, mutta myös ruokavaliomuutokset ovat tukeneet laihtumista.

– Olen muuttanut ruokavaliota esimerkiksi siten, että olen opetellut syömään aamiaisen. Päivän mittaan juon smoothieita, lounaaksi syön yleensä salaattia raejuustolla, tonnikalalla tai kalkkunalla ja illalla sitten kunnon lämpimän ruuan. Herkkupäivän pidän kerran viikossa, hän kertaa.

– Kilot ovat lähteneet melkeinpä itsestään. Olihan se selvää, että kiloja lähtee, kun hikoilee koko ajan, Cristal naurahtaa tunteja kestäviin tanssitreeneihin viitaten.

Säännöllinen liikunta ja uudet säännöllisemmät elämäntavat ovat tuoneet virtaa tähtitanssijan syksyyn. Samballaan tuomarit hurmannut Cristal on nyt tyytyväinen ulkonäköönsä, eikä tavoittele suurempaa painonpudotusta.

– Nyt olen omassa painossani, 69 kilossa, joka on hyvä luustolleni ja kehoni rakenteelle. Olen aina ollut vähän laiheliini, joten en halua lihaskimpuksi. Yritän saada vielä keskivartaloa kiinteämmäksi, siitähän se Jormakin aina huomauttelee, Cristal nauraa hersyvästi.

Cristalin laihtumisesta kertoi ensin Iltalehti.

Netin suora erikoislähetys tanssikulisseista nähdään aina sunnuntaisin klo 21.00-21.10 osoitteessa mtv.fi/tanssiitahtienkanssa.

Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin klo 19.10 MTV3-kanavalla.

Tuoreimmat aiheesta

Cristal Snow