Tahkon pudotuspelihaaveille kolaus

Toni Kohonen ja Riku Rantanen, kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva
Toni Kohonen ja Riku Rantanen, kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva
Julkaistu 28.07.2009 22:06

Superpesiksen pudotuspelipaikasta taisteleva Hyvinkään Tahko joutui tyytymään yhteen sarjapisteeseen, kun Pihkalassa vieraillut Kouvolan Pallonlyöjät kiri voittoon Matti Latvalan ja Toni Kohosen kotiutuksilla.

Vielä kolme ottelua runkosarjaa pelaavalle Tahkolle tosin pistekin teki hyvää loppulukemien oltua 1-2 (7-4, 3-5, 0-1).

Avausjaksolla Tahko karkasi matkoihinsa Riku Rantasen iskettyä samalla lyöntivuorolla kaksi juoksua ja jokeri Simo Eerikäisen lyötyä jatkoksi kolme kotiutusta.

Isännät olivat toisella jaksolla jo yhden ulkovuoron päässä kotivoitosta, kun KPL:n Matti Latvala iski kakkosjatkeelta kunnarin ja tavallisen arvoisen läpilyönnin.

Supervuoropari ratkesi nolosti Toni Kohosen kotiutuksella, joka putosi pörriäisenä kolmospesässä Iiro Haimin varpaille.

- Tauolla puhuttiin isoin kirjaimin kaikesta muusta kuin pesäpalloilusta. Niin äkäistä Koplaa kuin toisella jaksolla nähtiin en ole nähnyt pitkään aikaan, korosti sarjakakkoseksi nousseen KPL:n pelinjohtaja Eero Pitkänen.

Tahkon parhaat olivat kuudesti kotiuttanut Eerikäinen (8 kärkilyöntiä/11 yritystä) ja viisi juoksua tuonut ykköskärki Valtteri Ketonen (7/10).

Koplasta palkittiin viittä juoksua etenijänä tuulettanut Saku Kapanen (7/8) ja Latvala (10/14). Sami Joukainen saatteli jokerina neljä etenijää kotipesään asti.

Korhonen ja Lahtinen Jymyn pelastajat

Sotkamon Jymy tarrasi puolivälierien kotietuun kotivoitolla 2-0 (6-5, 5-2) Oulun Lipon kustannuksella.

Vieraiden suurin vastarinta laimeni avausjakson myötä, kun jokeripaitaa kantanut Roope Korhonen iski jakson ratkaisun viimeisen vuoroparin tasoittavalla kahden palon tilanteessa. Kotipesään juoksi Lauri Kivinen.

Isännistä kiersivät kunnarin Antti Hartikainen tyhjään kenttään ja Mikko Lahtinen yhteensä neljä tavallisen kotiutuksen höysteenä.

Jymyn palkitut olivat lukkari Lahtinen (13/17) ja kolmesti kotiuttanut Roope Korhonen (11/15).

Lipon teho oli muutaman miehen harteilla. Palkituista Antti Vihtkari (5/6) kiersi kentän peräti kuudesti ja Jouni Itävalo (7/8) teki tarkkaa työtä vaihtajana. Neljä kotiutuksista oli Marko Pelkosen käsialaa.

Kossu liian vahva Kiteen kotiuttajille

Kiteen Pallon haaveet kotiedusta puolivälieriin saivat melkoisen kolahduksen, kun Koskenkorvan Urheilijat otti Ilmajoella kotivoiton 2-0 (1-0, 2-1).

Vieraat saivat aikaiseksi vain yhden juoksun, vaikka olivat kolmostilanteissa edellä peräti 15-10.

Avausjakson voittoon riitti yksi juoksu, kun Tero Lassilan kotiutuksella kotipesään kiisi Juho Ranto. Isäntien toisen jakson ainoa lyömällä syntynyt juoksu oli Marko Honkolan käsialaa kiteeläisten tarjottua toisen harhaheitolla.

Kuudenneksi nousseen KoUn parhaat olivat ykköskärjen juoksijoihin kuuluvat Veli-Pekka Yli-Hirvelä (6/7) ja Janne Rauhala (4/7).

Ilmajokisten vasta neljättä kolmen pisteen arvoista voittoa ei estänyt edes nelosena lyöneen Jukka Latvalan (0/8) sysimusta ilta.

KiPan onnistujia olivat ykkösvahti Sami Partanen (5/7) ja yhden juoksun tuonut etenijätilaston voitossa kiinni oleva Pasi Kokkonen (6/8). Vieraiden ainoan juoksun sivalsi Pasi Pirinen, kun ryhmän jokerien yhteinen kotiutussaldo oli 0/6.

Miesten Superpesis tiistaina:

Sotkamo-Oulu 2-0 (6-5, 5-2)
Koskenkorva-Kitee 2-0 (1-0, 2-1)
Hyvinkää-Kouvola 1-2 (7-4, 3-5, 0-1)

Raahe         21  11  5   2  3   152-87   45
Kouvola       22  10  5   3  4   151-100  43
Vimpeli       22  9   7   2  4   161-103  43
Sotkamo       21  9   6   3  3   126-82   42
Kitee         22  6   10  2  4   139-107  40
Koskenkorva   22  4   4   4  10  101-171  24
Hyvinkää      21  4   4   2  11  138-145  22
Oulu          21  5   2   2  12  95-125   21
Joensuu       21  2   5   5  9   106-157  21
Nurmo         21  1   4   5  11  92-138   16
Kuopio        20  1   3   2  14  61-107   11

Seuraavat ottelut: 30.7. Hyvinkää-Vimpeli, Joensuu-Nurmo, Kuopio-Oulu, Raahe-Sotkamo.

(MTV3-STT)