Taas uusi kytkösepäily Fennovoimaan liittyen

Österbottens Tidning -lehden mukaan Wikileaks-sivustolle vuodettu asiakirja yhdistää Fennovoiman hallituksen varajäsenen Djurica Tankosicin Bulgarian korruptoituneeseen "energiamafiaan".  

Lehden lainaamassa asiakirjassa vuodelta 2006 Yhdysvaltojen Sofian-suurlähetystö toteaa, että Tankosicilla ja hänen edustamallaan WorleyParsons -yhtiöllä on ollut läheiset suhteet vaikutusvaltaiseen yritysjohtajaan Bogomil Mancheviin. Wikileaksin mukaan Tankosic ja Manchev ovat tehneet tiivistä yhteistyötä Bulgariassa.  

Bulgarialaismedian mukaan Manchevia on syytetty väärinkäytöksistä Venäjän valtiollisen ydinvoimayhtiö Rosatomin kuopatussa Bulgarian ydinvoimalahankkeessa. Sofia Globe -lehti kertoi vuonna 2013, että epäiltynä on ollut myös eräs WorleyParsons -yhtiön johtajista, mutta häntä vastaan ei nostettu syytteitä. 

Energiayhtiö Fennovoima kiistää olleensa tietoinen hallituksensa varajäsenen väitetyistä yhteyksistä korruptiosta syytettyyn bulgarialaisyrittäjään.

Fennovoima sanoo Österbottens Tidning -lehden esiin nostamien epäilyjen tulleen sille yllätyksenä.  

– Emme ole olleet tietoisia tällaisista. Koko asia ei oikeastaan liity (voimala)hankkeeseemme millään tavalla. Jos hallituksen varajäsentä tai hänen edustamaansa yhtiötä kohtaan on jotain epäilyksiä, niin mehän emme edes tiedä, ovatko ne totta, kertoi Fennovoiman tiedottaja Heli Nikula STT:lle tiistaina.  

"Juttu on vuosia vanha"

Djurica Tankosic on ollut aiemmin Fennovoiman hallituksen varsinainen jäsen, nyt hän on varajäsenenä. Tankosic on myös energia-alan konsulttipalveluja tarjoavan WorleyParsonsin kansainvälisen ydinvoimaosaston johtaja.  

WorleyParsons teki kesäkuun lopussa sopimuksen Rosatomin suomalaisen tytäryhtiön Raos Projectin kanssa Fennovoiman Pyhäjoen voimalahankkeesta. Konsulttiyhtiö auttaa kokoamaan voimalan rakentamislupaan tarvittavia aineistoja.  

Rosatom on Fennovoima-hankkeen laitostoimittaja ja osaomistaja.  

Fennovoiman tiedottaja Heli Nikula korosti STT:lle ettei Fennovoima ole itse sopimussuhteessa konsulttiyhtiö WorleyParsonsiin, eikä yhtiö ota kantaa Bulgarian tapahtumiin. Fennovoiman viestintä ei kommentoi sitä, aikooko yhtiö selvittää Tankosiciin liittyviä väitteitä.  

– On hyvä huomata, että juttu on vuosia vanha, sanoi viestintäjohtaja Maira Kettunen.  

STT ei tavoittanut Fennovoiman toimitusjohtajaa Toni Hemminkiä eikä Rosatomin edustajia kommentoimaan uutista.  

Lue myös:

    Uusimmat