Täällä asui rakastettu Tove Jansson, katso kuvat!

Muumien äiti ja kunnioitettu taiteilija Tove Jansson asui ja työskenteli samassa osoitteessa vuodesta 1944 aina kuolemaansa asti.

Suomen yksi rakastetuimmista taiteilijoista asui ateljeessaan Ullanlinnankadulla Helsingissä kuin muumipeikko - korkean tornin rauhassa. Asunnosta on upeat näkymät yli Helsingin ja sen seinään on sijoitettu muistolaatta kuuluisan asukin kunniaksi.

Tove Jansson -seurueen puheenjohtaja Kirsi Piha kertoo Helsingin Sanomien blogissaan, että Janssonin elämänkumppani Tuulikki Pietilä asui lähellä siten, että he pääsivät vintin kautta nopeasti toistensa luo.

Pihan mukaan tunnelmallinen koti oli täynnä kirjoja, taiteilijan keskeneräisiä maalauksia ja hänen isänsä Viktor Janssonin veistoksia.

Tove Jansson asui koko ikänsä Helsingissä, sillä hänen lapsuudenkotinsa sijaitsi Katajannokalla. Kesät perhe vietti Pellingin saaristossa, josta taiteilija vuokrasi myöhemmin veljensä Larsin kanssa yhteisen mökin.

Tove Jansson halusi olla menestynyt, mutta ihailua tai kuuluisuutta hän ei arvostanut. Muumikirjoja on käännetty 34 kielelle ja muumit ovat edelleen yksi rakastetuimpia hahmojamme. Muumien suuri suosio kuitenkin johti myös niiden kaupallistumiseen, mikä oli vaikea pala rauhaa rakastavalle Janssonille. Hän kuoli vuonna 2001 86-vuotiaana.

Kuvat: Lehtikuva

Hannele Järvelä/ MTV3

Lue myös:

    Uusimmat